"Ei tarvitse; häiritset vaan; minä olen jo kyllästynyt teihin kaikkiin."
Polina tahtoi suudella isoäidin kättä, mutta hän veti sen pois ja suuteli häntä poskelle.
Ohitseni mennessään loi Polina minuun nopean katseen ja painoi heti taas silmänsä alas.
"Jää sinäkin hyvästi, Aleksei Ivanovitsh. Junan lähtöön on vielä tunti aikaa. Sinä olet väsyttänyt itsesi minun kanssani kuljeskellessasi, luulen ma. Kas tässä on sulle 50 guldenia."
"Kiitos nöyrimmästi, isoäiti, minua hävettää…"
"Loruja", huudahti isoäiti niin päättävästi, etten uskaltanut vastustella, vaan otin rahat.
"Moskovassa, jos paikatta jäät — tule luokseni. Jotain tointa sulle hankin. Voi hyvin!"
Lähdin huoneeseeni ja heittäydyin sänkyyn. Ainakin puoli tuntia loikoilin siinä kädet pään takana ja mietiskelin. Ratkaisu oli siis tapahtunut, siitä ei ollut epäilystäkään. Huomenna päätin puhua Polinan kanssa. Ahaa, ranskalaiseni! Heidän välillään on siis suhde, mutta minkälainen? Polina ja Degrier! Jumalani, minkälainen pari!
Ei, se on liian uskomatonta! Hyppäsin ylös kiiruhtaakseni mr. Astleyn luo saadakseni tietää enemmän häneltä. Mr. Astley? Siinäkin vielä yksi arvoitus!
Olin jo tarttunut hattuuni lähteäkseni, kun joku kovasti naputti ovelleni ja Potapytsh äkkiarvaamatta ilmestyi kynnykselle.