Taisi olla puolen tuntia kulunut tulostani, kun pelinhoitaja selitti minun voittaneen 30,000 guldenia, ja että ruletti täydyttiin huomiseen asti sulkea, koska pankki ei vastaa suuremmasta summasta. Sieppasin kultarahani pöydältä ja ajoin taskuuni. Setelit otin käteeni ja kiiruhdin toiseen pöytään, jossa vielä pelattiin. Koko joukko hyökkäsi perässäni. Täällä sain heti paikan. Aloin asettaa panoksia umpimähkään, mistään välittämättä. En ymmärrä, mikä minut pelasti!
Silloin tällöin välähti mielessäni jotain ajatuksentapaista, ja minä turvauduin erityisiin lukuihin. Mutta pian jätin ne taas ja asetin panokseni kuten ennenkin. Toisinaan en huomannutkaan voittaneeni ja pelinhoitajain täytyi tulla avukseni. Tein typeriä erehdyksiä. Hiki virtasi ohimoiltani, ja käteni vapisivat. Muutamat puolalaiset tarjosivat minulle apuaan, mutta en huomannutkaan heitä. Onneni oli horjumaton! Äkkiä kuului ympärilläni puheen sorinaa ja naurua. "Hyvä, hyvä", huusivat kaikki, toiset taputtivat käsiäänkin.
Toisessakin pöydässä voitin 30,000 guldenia, ja pankki suljettiin siksi päiväksi.
"Lähtekää, lähtekää", kuiskasi joku oikealla puolellani. Se oli muuan Frankfurtin juutalainen, joka koko ajan oli seisonut vieressäni ja luullakseni auttanut minua pelissä.
"Lähtekää, jumalan tähden", kuiskasi toinen ääni vasemmalla puolellani. Katsahdin ympärilleni ja näin vaatimattomasti ja siististi puetun naisen, noin 30-vuotiaan, sairaalloisen kalpean ja kärsivän näköisen, mutta kasvoissaan näkyi vielä kadonneen kauneuden jälkiä. Olin juuri aikeessa työntää kultakääröt ja setelit taskuihini; niin huomaamatta kuin suinkin annoin käärön fredrichsd'oreja luistaa kalpean naisen käteen. Hän kiitti minua hermostuneesti pusertaen kättäni laihoilla, hienoilla sormillaan. Tämä oli silmänräpäyksen työ. Kun olin saanut kaikki taskuihini, lähdin pelaamaan "trente et quarantea". Yleisö, jota tämän pelin ääressä tapaa, on hienompaa kuin rulettiyleisö. Pankki vastaa täällä 100,000 taalerista, mutta korkein panos ei täälläkään saa olla suurempi kuin 4,000 guldenia. Minulla ei ollut aavistustakaan tästä pelistä, sen vaan tiesin, että täälläkin panokset asetetaan punaselle ja mustalle. Tästä nyt sitten alotin. Kaikki kokoontuivat ympärilleni. En muista kertaakaan koko aikana ajatelleeni Polinaa. Antauduin vaan omituisen mielihyvän tunteen valtaan kuullessani setelien kahinaa, joita kasaantui eteeni yhä enemmän ja enemmän.
Kohtalo näytti todellakin valinneen minut suosikikseen tänä iltana. Todellakin harvinaisia onnen sattumia seurasi lakkaamatta toisiaan. Erityisesti muistan punasella olleen tavattoman onnen. Verrattain usein sattuu että jollakulla numerojaksolla tai värillä on pysyväinen menestys. Punanen esim. sattuu joskus kymmenen tai viisitoistakin kertaa perätysten. Edellisellä viikolla satuin itse näkemään sen tapahtuvan kaksikymmentä kertaa yhteen jaksoon — tapaus, joka herätti suurta huomiota ja vilkasta keskustelua. Luonnollista on kuitenkin, että harvoin uskalletaan asettaa panosta enempää kuin kymmenen kertaa perätysten samalle värille. Kokeneet pelaajat varsinkin ymmärtävät varoa tätä, sillä he tietävät tällaisien kohtalon oikkujen voivan kääntyä hyvinkin turmiollisiksi. Sen pahemmin käy vasta-alkajien, jotka kerta toisensa perästä pysytteleivät samalla värillä yhä korottaen panoksiaan. Vähässä ajassa hävittävät he siten tyyten kaikki, mitä heillä on.
Nyt minä kuitenkin pysyttelein itsepintaisesti punasella, kun näin tämän värin jo osuneen paikalle useita kertoja. Kenties oli turhamielisyydelläkin tässä pieni osansa, tahdoin näet hämmästyttää katsojiani päättömällä hurjuudellani, joka vihdoin meni mielettömyyteen asti. Sieluni, näinä päivinä niin monien erilaisten, voimakkaitten vaikutusten alainen, näytti kaipaavan yhä väkevämpää yllykettä, se tuntui yhä levottomammin ja intohimoisemmin värisevän, kunnes se lopullisesti väsähtyisi. En valehtele väittäissäni olleeni valmis arvelematta panemaan peliin 50,000 guldenia kerrallaan, jos vaan säännöt olisivat sen sallineet. Ympärilläni puhuttiin yhä kovemmin, minulle huudettiin olevan sulaa hulluutta asettaa yhä panokset punaselle, koska se oli jo sattunut neljätoista kertaa perätysten.
"Herraseni, te olette jo voittanut 100,000 guldenia", kuului ääni sivullani.
Havahduin. Kuinka? Olenkos minä jo voittanut 100,000 guldenia. Mitä minä enemmällä tein? Hyökkäsin seteleihin käsiksi ja aloin tunkea niitä taskuihini laskemattakaan niitä, kahmaisin kultakääröt ja riensin ulos salista. Minulle naurettiin siinä rynnätessäni väkijoukon läpi taskut kohollaan seteleistä, kumarassani kullan painosta. Joka taholta kurotettiin minua kohti käsiä, ja minä annoin katsomatta, paljonko. Ulkokäytävällä pidätti minut kaksi juutalaista kauppiasta.
"Te olette rohkea, sangen rohkea", sanoivat he minulle. "Mutta matkustakaa pois huomenna, ja ennemminkin jo, muuten menetätte te kaikki."