— Pjotr Stepanovitš katsahti häneen läpitunkevasti.
— Aivan… selvä.
— Mitä merkitsee tuo puhe "perheen kunniasta ja sydämen häpeästä, jota se ei ole ansainnut"?
— Se on muuten vain, en minä tahtonut ketään… Itsestänihän minä vain… — kapteeni aloitti taas.
— Te olette kaikesta päättäen loukkaantunut huomautuksistani, jotka koskevat teitä ja teidän käytöstänne. Olette liian herkkä loukkaantumaan, herra Lebjadkin. Mutta sallikaa minun huomauttaa, että oikeastaan en ole vielä maininnut mitään käytöksestänne sen oikeassa valossa. Minähän voin alkaa puhua siitäkin, saattaahan käydä niinkin, mutta enhän ainakaan vielä ole puhunut siitä sen oikeassa valossa.
Lebjadkin vavahti ja alkoi tuijottaa kauhuissaan Pjotr Stepanovitšiin.
— Pjotr Stepanovitš, vasta nyt alan olla täysin hereillä.
— Hm! Ja minäkö muka vasta sain teidät hereille?
— Niin, te saitte minut hereille, Pjotr Stepanovitš, olen neljä vuotta maannut uhkaavan ukkospilven alla. Saanko viimeinkin lähteä, Pjotr Stepanovitš?
— Nyt saatte lähteä, jos vain Varvara Petrovna itse ei pidä tarpeellisena…