— Ehkä te arvostelette asiaa vain omien vakaumuksienne mukaan?
— Ei kukaan tiedä muuta kuin itsestänsä… — hän huomautti punastuen. — Vapaus tulee silloin, kun on yhdentekevää, elääkö vai kuoleeko. Siinä päämäärä kaikelle.
– Päämäärä? Mutta silloinhan ei ehkä enää kukaan tahdokaan elää?
– Ei kukaan, — hän vastasi päättävästi.
– Ihminen pelkää kuolemaa, koska hän rakastaa elämää, niin minä sen olen ymmärtänyt, — huomautin, — niin on luonto sen määrännyt.
— Katalaa ja siinä koko petos! — Hänen silmänsä alkoivat leimuta. — Elämä on kipu, elämä on pelko, ihminen on onneton. Kaikki vain kipua ja pelkoa. Nyt ihminen elämää rakastaa, sillä rakastaa kipua ja pelkoa. Niin on järjestetty. Kivusta ja pelosta palkkana — elämä. Siinä petos. Ihminen ei ole nyt sellainen ihminen. Syntyy uusi ihminen, onnellinen ja ylpeä. Se, josta on yhdentekevää, elääkö vai kuoleeko. Se on uusi ihminen! Se, joka voittaa kivun ja pelon, se itse tulee Jumalaksi. Toista Jumalaa ei tule.
— Teidän mielestänne tuo toinen Jumala siis kuitenkin on olemassa?
— Häntä ei ole, mutta hän on kuitenkin. Kivessä ei kipua, mutta kiven pelossa on. Jumala — kuoleman kauhun kipu. Se, joka voittaa kivun ja kauhun, tulee Jumalaksi. Syntyy uusi elämä, uusi ihminen, kaikki uusi… Silloin historia pitää jaettaman kahteen: gorillasta Jumalan tuhoamiseen ja Jumalan tuhoamisesta…
— Gorillaan, eikö niin?
— … maan ja ihmisen muuttumiseen fyysillisesti. Ihmisestä Jumalaksi. Hän muuttuu fyysillisesti. Maailma muuttuu, teot muuttuvat, ajatukset ja kaikki tunteet muuttuvat. Miten te luulette, muuttuuko ihminen silloin fyysillisesti.