II.
Lizaveta Nikolajevnalla oli Šatoville todella vain kirjallista laatua olevaa asiaa. En tiedä miksi, mutta minusta tuntui sittenkin, kuin Liza olisi kutsunut hänet luokseen oikeastaan jostakin aivan toisesta syystä. Me molemmat, Mavriki Nikolajevitš ja minä, aloimme myös kuunnella heidän keskusteluaan huomatessamme, että heillä ei ollut mitään salaista eikä kahdenkeskistä. Lopulta pyydettiin meidänkin neuvoamme. Lizaveta Nikolajevna oli näet jo kauan sitten päättänyt aloittaa erään hänen mielestään hyödyllisen teoksen julkaisemisen, mutta itse kun hän ei sellaiseen pystynyt, hän tarvitsi avustajaa. Se totisuus, millä hän teki suunnitelmistaan selvää Šatoville, huvitti minuakin. "Varmasti hän on niitä uudenaikaisia", — ajattelin, — "ei hän suotta ole oleskellut Sveitsissä". Šatov kuunteli tarkkaavaisena, katse maahan luotuna, eikä näyttänyt vähääkään ihmettelevän sitä, että suurmaailman joutilas nuori neitonen aikoi ryhtyä tämäntapaisiin, varsin sopimattomiin puuhiin.
Kirjallinen hanke oli seuraavanlainen. Venäjällä ilmestyy vuosittain hirmuinen paljous sekä pääkaupungissa että maaseudulla sanoma- ja aikakauslehtiä, joissa kerrotaan joka päivä kaiken maailman tapahtumia. Vuosi kuluu loppuun, sanomalehdet kootaan kaappeihin tai häviävät, ne revitään tai joutuvat käärepaperiksi… On useita asioita, jotka herättävät julkaistuina huomiota, mutta vuosien kuluessa ne unohtuvat. Moni ehkä haluaisi jälkeenpäin tutkia asiata uudelleen, ja sen vuoksi olisi hänen löydettävä artikkeli, jonka hän joskus muistaa lukeneensa. Mutta miten vaikeata onkaan löytää sitä enää sanomalehtien jättiläismerestä, jollei muista tarkoin päivämäärää eikä edes vuottakaan, jolloin puheenaolevasta asiasta on ollut kysymys. Mutta jos keräisi aina kaikki uudet asiat vuosittain yhteen hakemistoon, joka olisi määrätyn suunnitelman mukaan laadittu, selvine otsakkeineen ja viitteineen sekä päivämäärineen, niin sellaiseen kokoelmaan voisi mahduttaa aina kultakin vuodelta koko venäläisen elämän pääpiirteissään, siitäkin huolimatta, että se, mitä julkaistaan sanomalehdissä, on vain pienoinen osa siitä, mitä kaikkea todellisuudessa ehtii tapahtua.
— Lukuisien sanomalehtien asemesta syntyisi näin useita paksuja kirjoja, ja siinä kaikki, Šatov huomautti.
Mutta Lizaveta Nikolajevna puolusti kiihkeästi aiettansa, vaikkakin hänen oli vaikeata kyllin selvästi ilmaista ajatuksiansa. Siitä syntyi vain yksi kirja, hän vakuutti, eikä sekään kovin paksu. Ja jos siitä tulisi paksukin, niin olisivathan asiat siinä ainakin hyvin selvästi järjestettyinä, ja siksihän olisikin niin tärkeätä noudattaa määrättyä suunnitelmaa aineistoa kerättäessä. Ei tietenkään kannattanut ottaa kaikkea talteen. Ukaasit, hallinnolliset toimenpiteet, paikalliset tiedoksiannot, lait, kaikki ne, vaikka olivatkin itsessään hyvin tärkeitä asioita, voisi tästä julkaisusta jättää kokonaan pois. On paljon sellaista, minkä voi huoleti jättää syrjään ja rajoittua valitsemaan vain ne asiat, jotka tarkoittavat kansan siveellis-yksilöllistä elämää, niin sanoakseni Venäjän kansan persoonallisuutta sen kunakin ajanhetkenä. Siihen voitaisiin sisällyttää huvittavia tapauksia, tulipaloja, lahjoituksia, kaikenmoisia sekä hyviä että huonoja tekoja, sanansutkauksia ja uusia sanontatapoja, ehkä sopisivat siihen myös uutiset jokitulvista, ehkä siinä saisi olla muutamia hallituksen ukaasejakin, mutta kaikista näistä olisi valittava vain ne, jotka kullekin ajanjaksolle luovat oman erikoisen leimansa. Mutta kaiken keskeltä erottuisi kuitenkin selvästi yksi ainoa johtava aate, tarkoitus, jonka määränä on valaista yhtenäistä kokonaisuutta. Ja loppujen lopuksi kirjan pitäisi olla vielä huvittavaa ajanvietelukemista, puhumattakaan siitä, että se ennen kaikkea olisi hakemisto. Sen tulisi olla Venäjän henkisen, siveellisen, koko sen sisäisen elämän kuva kultakin vuodelta. "On tärkeätä, että kaikki sen ostaisivat, ja että siitä muodostuisi hakuteos", Liza vakuutti, "ymmärrän varsin hyvin, että kaikki riippuu suunnitelmasta, ja sen vuoksihan minä olenkin kääntynyt puoleenne", hän lopetti. Hän kiihoittui, mutta vaikka hän puhui epäselvästi ja epätäydellisesti, näytti Šatov jo alkavan hieman ymmärtää häntä.
— Siinä pitäisi siis olla määrätynlainen tendenssi, faktojen järjestelyssä silmälläpidettävä tendenssiä, — hän murahti kohottamatta vieläkään katsettaan lattiasta.
— Ei ollenkaan tarvita tendenssiä. On vain osattava olla objektiivinen, siinä koko tendenssi.
— Eihän määrätyn periaatteen mukaan toimiminen suinkaan olisi vahingoksi, — Šatov näytti innostuvan,— eikä sitä voi välttääkään, jos kerran valikoimisesta on kysymys. Mutta mitä on valikoinnilla ymmärrettävä, siinäpä pulma. Ajatuksenne ei ole hullumpi.
— Olisi siis mahdollista saada aikaan sellainen teos? — Liza ilostui.
— On harkittava ja tuumittava asiaa. Tämä on suuritöinen. Äkkiä ei tule mitään. Tarvitaan tottumusta. Ja tuskin kirjan julkaistuammekaan vielä käsitämme, miten se olisi ollut julkaistava. Tarvitaan paljon kokemusta, mutta itse ajatus alkaa minulle jo selvetä. Oivallinen ajatus.