Kajahti voimakkaita nyrkiniskuja oveen.
— Šatov, Šatov, päästä! — kapteeni ulisi. — Šatov, ystävä!…
Tervehdyksen sulle tuon: aurinkoinen, ett' on noussut. Läm-m-m-m-mintä sen valoa vä-r r-r-ähtelee metsät.
Kerron sulle heränneeni, piru sinut vieköön. Heränneeni kokonaan… oksien alla…
Aivan kuin vitsojen alla, ha-ha!
Joka lintu… janoaa…
Kerron sulle, että juon…
Juon… en tiedä, mitä juon…
Eikä typerästä uteliaisuudesta olekaan mihinkään. Šatov, ymmärrätkö, miten hauskaa on elää tässä matoisessa maailmassa!
— Älkää vastatko, — kuiskasi Šatov taas minulle.
— Avaa pois! Etkö ymmärrä, että on olemassa korkeampiakin arvoja kuin tappelus… tässä ihmiskunnassa. On hetkiä jaloluonteisen ihmisen elämässä… Šatov, olen lempeä… suon sinulle anteeksi… Šatov, piru periköön kaikki julistukset, eikö totta?
Äänettömyys.