— Ehditte te siksi myydä maatilanne ja ehditte päästä pakoonkin, — murahti Pjotr Stepanovitš vielä röyhkeämmin. He katsoivat entistäkin tiukemmin toisiansa silmiin.
Seurasi hetken hiljaisuus…
— Ensi toukokuussa se alkaa ja päättyy Pyhän Neitsyen esirukouksen-juhlaksi, — sanoi Pjotr Stepanovitš jo samassa.
— Kiitän teitä vilpittömästi, — lausui Karmazinov sortuneella äänellä puristaen hänen molempia käsiänsä.
»Ennätät sinä, rotta, paeta laivasta!» Pjotr Stepanovitš ajatteli itsekseen tultuaan kadulle. »Jos kerran tuo, milteipä valtiollinen äly noin varmana asiasta tiedustelee jo päivää ja hetkeä ja noin kohteliaasti kiittelee saamistaan tiedoista, niin ei meidänkään silloin enää sopine epäillä.» — Hän naurahti. — »Hm. Mutta hän ei tosiaankaan ole tyhmempi, ja… oikeastaan hän onkin vain asuinpaikkaa muuttava rotta, sellainen ei koskaan ilmianna!»
Ja hän lähti juoksujalkaa Jumalanilmestyksen kadulle Filippovin taloon.
VI.
Pjotr Stepanovitš pistäytyi ensin Kirillovin luo. Tämä oli, kuten tavallisesti, yksin ja voimisteli parhaillaan keskellä huonetta, s.o. seisoi jalat harallaan pyöritellen ojennettuja käsiänsä jollakin omituisella tavalla. Lattialla oli pallo. Pöydällä oli vielä aamutee, joka tosin oli jo jäähtynyt. Pjotr Stepanovitš pysähtyi hetkeksi huoneen kynnykselle.
— Te näytte muuten pitävän aivan erikoista huolta terveydestänne, — hän sanoi kuuluvasti ja iloisesti astuen huoneeseen. — Kuinka hauska pallo, hyi, miten se ponnahtelee. Onko sekin voimisteluväline?
Kirillov otti takin ylleen.