— Saattoihan sen arvatakin, että jotakin sellaista tästä vielä saan, — murahti Verhovenski taas.
— Suvainnette minun huomauttaa, — rampa kiihtyi vain yhä enemmän, — että jokaisen nykyaikaisen ajattelevan ihmisen pakottava velvollisuus on keskustella tulevaisista yhteiskunnallisista uudistuksista. Herzen ei muuta ajatellutkaan koko elämänsä aikana, Belinski, kuten minulle on varmalta taholta kerrottu, vietti iltakausia ystäviensä parissa väitellen ja ennakolta ratkaisten kaikkein pienimmätkin, niin sanoakseni keittiökysymyksetkin tulevassa sosiaalisessa järjestymässä.
— Muutamat menevät aivan päästään sekaisin, — huomautti majuri äkkiä.
— Parempi sekin on. Voihan siten päästä aina johonkin tulokseen, parempi kuin istua vain jonakin diktaattorina, — sähähti Liputin. Hankin uskalsi vihdoin ryhtyä hyökkäämään.
— En minä Šigaljovia tarkoittanut saneessani »pötyä», — lausahti Verhovenski epäselvästi. — Katsokaas, hyvä herrasväki, — hän kohotti hivenen verran katsettansa, — minun mielestäni kaikki nuo kirjat, Fourier't ja Gabet't, kaikki nuo »työnteko-oikeudet», ovat pelkkää šigaljovistšinaa, — kaikki tuo on pelkkää romaania, jollaisia voi kirjoittaa satoja tuhansia. Se on vain esteettistä ajanvietettä. Ymmärrän, että teidän on ikävä täällä pikkukaupungissa, ja sentähden te turvaudutte kirjoituspaperiin.
— Sallikaahan huomauttaa, — rampa alkoi levottomana liikahdella tuolillaan, — vaikka olemmekin maaseutulaisia ja ansaitsemme säälittelyä, niin kuitenkin olemme tietoiset siitä, että maailmassa ei toistaiseksi vielä ole tapahtunut mitään niin ihmeellisen uutta, että meidän kannattaisi ruveta itkemään, koska se muka meiltä on jäänyt näkemättä. Kaikenlaisissa ulkomaista tekoa olevissa lentolehtisissä meille ehdotetaan, että on yhdyttävä ja muodostettava ryhmiä, joiden ainoana päämääränä on kaiken olevaisen tuhoaminen sillä tekosyyllä, että parantakaamme maailmaa muka kuinka paljon tahansa, niin emme kuitenkaan saa sitä terveeksi, mutta kun radikaalisesti kerta kaikkiaan panemme poikki sata miljoonaa päätä, niin se helpottaa ojan toiselle puolelle hyppäämistä. Ajatus on suurenmoisen kaunis, epäilemättä, mutta samalla se on myös todellisuudessa aivan mahdoton, kuten »šigaljovištšinakin», johon te äsken suhtauduitte niin pilkallisesti.
— Niin, en ole tullut tänne viettääkseni aikaa keskusteluissa, — sanoi Verhovenski painavat sanansa ja aivan kuin ei olisi itse käsittänyt huomautuksensa sopimattomuutta siirsi kynttilän lähemmäksi nähdäkseen paremmin.
— Ikävä kyllä, hyvin ikävää, että ette ole tullut keskustellaksenne, ja ikävää sekin, että teitä tänä hetkenä näkyy huvittavan vain oman persoonanne kuntoon saattaminen.
— Mitä teitä liikuttaa minun kunnostautumiseni?
— Sata miljoonaa päätä on yhtä vaikeata saada olemattomiksi kuin on luoda maailma uudelleen propagandan avulla. Vieläpä se saattaa olla erikoisen vaikeata, kun on kysymys Venäjästä, — uskalsi Liputin taas ottaa puheenvuoron.