— Vieläkö? — kysäisi Kirillov.
— Kiitoksia, ei.
Kirillov, joka oli koko ajan seisonut, kävi myös istumaan ja kysäisi:
— Miksi tulitte?
— Minulla on asiaa. Kas tässä, lukekaa tämä kirje, se on Gaganovilta.
Muistattehan, puhuin teille hänestä Pietarissa.
Kirillov otti kirjeen, luki sen, pani pöydälle ja odotti.
— Tämän Gaganovin minä, — alkoi Nikolai Vsevolodovitš selittää, — kuten tiedätte, tapasin ensi kerran eläessäni noin kuukausi sitten Pietarissa. Pari, kolme kertaa me tapasimme toisemme yhteisissä kutsuissa. Esittelemättä itseään ja antautumatta kanssani puheisiin hän kuitenkin osasi aina kohdella minua röyhkeästi. Kerroinhan jo silloin siitä teille. Mutta kas, tästä te ette tiedä. Kun hän silloin lähti Pietarista ennen minua, hän aivan odottamatta lähetti minulle kirjeen, vaikkakaan sitä ei juuri sovi verrata tähän, mutta kuitenkin sekin oli mitä suurimmassa määrin sopimaton ja omituinen jo senkin vuoksi, että siitä ei käynyt selville syytä, minkä vuoksi se oli kirjoitettu. Vastasin hänelle samalla kertaa myös kirjeellisesti ja mainitsin aivan peittelemättä, että varmaankin hän kantoi kaunaa minua kohtaan isänsä vuoksi, tuon noin neljä vuotta sitten tapahtuneen klubijutun johdosta, ja että minä puolestani olin valmis esittämään kaikki mahdolliset anteeksipyynnöt, koska oli otettava huomioon, että tekoni ei ollut harkittu, vaan että se johtui sairaudesta. Pyysin häntä harkitsemaan anteeksipyyntöäni. Hän ei vastannut minulle sanaakaan ja matkusti pois. Mutta nyt hän on täällä ja on aivan raivoissaan. Minulle on kerrottu, mitä hän julkisesti on suvainnut sanoa minusta. Hän on tehnyt mitä loukkaavimpia ja ihmeellisimpiä syytöksiä. Viimeksi tänään sain tämän kirjeen, jollaista varmastikaan ei kukaan muu koskaan ennen ole saanut. Siinä on haukkumasanoja ja sanontatapoja sellaisia kuin »teidän lyöty turpanne». Tulin tänne ja toivon, että te ette kieltäydy tulemasta sekundantikseni.
— Sanoitte: kirjettä sellaista ei kukaan ole saanut. Raivoissaan voi tehdä. On kirjoitettu useammankin kerran. Puškin on kirjoittanut. Hyvä, tulen. Sanokaa miten?
Nikolai Vsevolodovitš sanoi tahtovansa jo huomenna välttämättä uudistaa anteeksipyyntönsä ja lupasi kirjoittaa vielä toisenkin anteeksipyyntökirjeen, mutta kuitenkin ehdolla, että Gaganov myös puolestaan lupaisi olla kirjoittamatta enää hänelle kirjeitä. Sitä kirjettä, jonka hän jo on saanut, ei oteta ollenkaan lukuun.
— Myönnytte liikaa, ei suostu, — Kirillov sanoi.