Varvara Petrovna vastasi vain ylpein katsein. Mutta Karmazinov ei jaksanut sietää sitä menestystä, jonka ranskalainen lauseparsi oli aiheuttanut, vaan kääntyi nopeasti ja kirkuvin äänin keskeytti Stepan Trofimovitšin:
— Mitä minuun tulee, niin olen kaiken suhteen jo kokonaan rauhoittunut ja olen istunut nyt jo seitsemättä vuotta Karlsruhessa. Ja kun viime vuonna kaupungin valtuusto päätti laitattaa uuden vesijohtoputken, niin tunsin kaikesta sydämestäni, että tämä karlsruhelainen vesijohtokysymys oli minulle armaampi ja kalliimpi kuin kaikki nuo rakkaan isänmaani monet kysymykset… koko tuona täkäläisten niin sanottujen reformien aikakaudella.
— Minun on pakko myöntää tuntevani samoin, vaikkapa tekisinkin sen vastoin sydämeni käskyä, — huoahti Stepan Trofimovitš hyvin merkitsevästi painaen alas päänsä.
Julija Mihailovna oli riemuissaan: keskusteluun oli tullut syvyyttä ja määrätty suunta.
— Likaviemärinkö? — tiedusteli lääkäri äänekkäästi.
— Vesijohtoputken, tohtori, vesijohtoputken, olinpa apunakin heille suunnitelmaa laadittaessa.
Tohtori nauroi remakasti. Hänen mukanansa nauroivat muutkin ja tällä kertaa nimenomaan tohtorille, joka ei tätä kuitenkaan huomannut, vaan oli hyvin tyytyväinen, että kaikki nauroivat.
— Sallikaahan minun olla kanssanne eri mieltä, Karmazinov, kiiruhti Julija Mihailovna sanomaan sanansa. — Karlsruhen laita olkoon miten tahansa, mutta te tahdotte aina olla niin salaperäinen. Tällä kertaa emme kuitenkaan usko teitä. Kuka nykyisistä venäläisistä kirjailijoista on esittänyt kaikkein nykyaikaisimmat tyypit, aavistanut kaikkein nykyaikaisimmat kysymykset, osoittanut juuri ne nykyajan tärkeimmät kohdat, jotka muodostavat nykyaikaisen toimenmiehen tyypin? Te, te yksin eikä kukaan muu. Turhaa teidän on kaiken tämän jälkeen vakuuttaa, että olette välinpitämätön kotimaanne asioista ja omaatte mielenkiintoa vain karlsruhelaista vesijohtoputkea kohtaan! Haha!
— Olenhan tosin, — myönsi Karmazinov makeilevasti, — Pogošejevin tyypissä tahtonut tuoda esille kaikki slavofiilien heikkoudet ja Nikodimovin tyypissä taas kaikki »länsimaisten» puutteet…
— Kaikkiko muka! — kuiskasi Ljamšin hiljaa.