— Ah, Šatov. Hyvä. Hyvästi.
VI.
Sen asumattoman talon ulko-ovi, josta mentiin Šatovin asuntoon, ei ollut lukittu, mutta tultuaan pilkko pimeään eteiseen Stavrogin alkoi käsin hakea porrasta, joka vei yläkertaan. Samassa jo ylhäällä ovi aukeni, ja sieltä pilkahti valo. Šatov ei tullut portaille, aukaisi ainoastaan ovensa. Kun Nikolai Vsevolodovitš pääsi hänen huoneensa kynnykselle, hän näki Šatovin seisovan nurkassa, oven luona odotellen.
— Saanko tulla, minulla olisi asiaa? — kysyi Stavrogin jo kynnykseltä.
— Tulkaa sisään, istuutukaa, — vastasi Šatov, — lukitkaa ovi, odottakaahan, teen sen itse.
Hän lukitsi ovensa, palasi pöydän luo ja istuutui vastapäätä Nikolai Vsevolodovitšia. Viikon kuluessa hän oli laihtunut, ja par'aikaa hänellä näytti olevan kuumetta.
— Te rääkkäätte minua, — hän sanoi luoden katseensa maahan, puoleksi kuiskaten, — miksi ette ole tullut ennemmin?
— Olitteko sitten niin varma siitä, että tulen?
— Olin, odottakaapa, minä hourailin… ehkä hourailen vieläkin…
Odottakaapa.
Hän nousi ja otti ylimmältä kirjahyllyltänsä — niitä oli kaikkiaan kolme — aivan reunalta jonkin esineen. Se oli revolveri.