— En minä sitä tarkoittanut. Tiedättekö, se oli tahallaan »valkeilla rihmoilla» ommeltu sen vuoksi, että ne, joiden oli määrä nähdä se, olisivat sen paremmin huomanneet… Ymmärrättehän?
— En, en ymmärrä.
— Tant mieux. Passons. Olen hyvin hermostunut tänään.
— Miksikä te oikeastaan rupesitte väittelemään hänen kanssaan tänään,
Stepan Trofimovitš? — sanoin moittivasti.
— Je voulais convertir [Tahdoin käännyttää]. Naurakaa vain. Cette pauvre täti, elte entendra de belles choses! Voi, ystäväni, uskotteko, että tunsin äsken olevani suorastaan patriootti! Vaikka oikeastaanhan minä aina olen tuntenut olevani venäläinen… eikä oikea venäläinen voikaan olla sitä muuten kuin sillä tapaa kuin me, te ja minä! Il y a là dedans quelque chose d'aveugle et de louche. [Siihen sisältyy jotakin sokeata ja kieroa.]
— Epäilemättä, — vastasin.
— Ystäväni, oikea totuus ei koskaan näytä totuudelta, tiedättekö sen? Saadaksemme totuuden totuudennäköisemmäksi siihen on aina välttämättä sekoitettava hiven valhetta. Niinhän ihmiset ovat aina tehneetkin. Ehkä tässäkin on jotakin, jota emme ymmärrä. Miten luulette, onko teidän mielestänne tuossa voitonvarmassa vingahtelemisessa jotakin, jota me emme ehkä ymmärrä? Toivoisin, että siinä olisi. Toivoisin sitä.
Olin vaiti. Hän vaikeni myös kauan.
— Sanotaan, ranskalainen äly… — hän puhua leperteli jo kuin houreissa, — se on valhetta, ja niin se on aina ollutkin. Miksi puhua pahaa ranskalaisesta älystä? Tämä on vain sitä ikuista venäläistä laiskuutta, meidän häpeällistä kykenemättömyyttämme synnyttää aatteita, meidän inhoittavaa parasiittimaisuuttamme muihin kansoihin verraten. Ils sont tout simplement des paresseux [He ovat aivan yksinkertaisesti laiskureita], eikä siihen ole suinkaan syynä ranskalainen äly. Oh, venäläiset olisi koko ihmiskunnan onnen nimessä hävitettävä maan päältä kuten ainakin vahingolliset loiseläimet! Emmehän me ole ollenkaan pyrkineet siihen, mihin pitäisi pyrkiä, emme ollenkaan. En ymmärrä mitään. Olen lakannut käsittämästä! Ymmärrätkö sinä, huusin hänelle, ymmärrätkö, että jos te joka paikassa asetatte giljotiinin ensi sijalle, vieläpä noin suurenmoisen riemukkaasti, niin sen te teette ainoastaan siksi, että kaikkein helpointahan on panna poikki päitä, mutta vaikeinta on vaalia aatetta! Vous êtes des paresseux! Votre drapeau est une guenille, une impuissance. [Te olette laiskureita! Lippunne on ryysy, kykenemättömyys…] Nuo rattaat, vai miten ne sanovatkaan, »ihmiskunnalle leipää vierittävien rattaiden jyrinä» on muka hyödyllisempää kuin Sikstiiniläinen madonna, tai sitten vielä ne sanovat… une bêlise dans ce genre [sentapainen typeryys]. Mutta etkö ymmärrä, — huusin hänelle, — etkö ymmärrä, että yhtä tärkeätä kuin ihmisille on onni, yhtä tärkeä hänelle on myös onnettomuus. Il rit. Sinä, hän sanoi, jaarittelet joutavia »hemmoitellessasi jäseniäsi (hän sanoi oikeastaan vielä paljon rumemmin) samettisohvilla»… Ja oudolta tuntuu tuokin, tuo meidän tapamme sinutella toisiamme. Isä ja poika sinuttelevat toisiansa. Eihän se tietenkään tee mitään, jos ollaan sovinnossa, mutta entäs jos riidellään?
Olimme taas hetkisen ääneti.