— En, en minä vielä ole ehtinyt… enkä aikonutkaan. — Kapteeni ei liikahtanutkaan.
— Valehtelette väittäessänne, että ette ole aikonutkaan. Sitä vartenhan teidän tekee juuri mieli Pietariin. Jos ette ole kirjoittanut, niin ehkä ette sentään ole malttanut olla lörpöttelemättä täällä liikoja, jollekulle? Puhukaa totta, jotakin sellaista jo on tullut korviini.
— Juovuksissa… Liputinille. Liputin on petturi. Avasin hänelle sydämeni, — kapteeni kuiskasi kalveten.
— Sydän sydämenä, mutta ei pidä olla hölmö. Jos teillä oli jotakin mielessä, niin olisitte pitänyt sen omana tietonanne. Nykyjään pitävät kaikki viisaat ihmiset suunsa kiinni eivätkä puhele liikoja.
— Nikolai Vsevolodovitš! — Kapteeni alkoi vapista; — ettehän te itse ole ottanut mihinkään osaa, enhän minä teitä…
— Omaa lypsylehmäänne te ette olisi uskaltanut ilmiantaa!
— Nikolai Vsevolodovitš, ymmärtäkäähän, ymmärtäkäähän toki minua!… — ja kyynelsilmin sekä aivan epätoivoissaan kapteeni alkoi hätäillen kertoa neljän vuoden aikaista tarinaansa. Se oli tarina hölmöstä, joka oli lähtenyt »syyhyttä saunaan» ja joka juopottelultaan ja mellastukseltaan ei ollut ehtinyt ajatella asiaa nenäänsä pitemmälle eikä ollut ymmärtänyt aina viime aikoihin asti asiain vakavuutta. Hän kertoi, että jo Pietarissa hän oli, »pelkästään ystävyyden innostamana ja kuten ainakin todellinen ylioppilas, vaikka ei ollutkaan ylioppilas, viattomassa tietämättömyydessänsä», heitellyt erinäisiä irtolehtisiä porraskäytäviin, jättänyt niitä kymmenittäin oville, soittokelloihin, työnnellyt niitä sanomalehtien asemesta sopivissa tilaisuuksissa hattuihin, ohikulkijoiden taskuihin. Ja sitten hän oli saanut heiltä rahojakin, »sillä varani… tiedättehän te varani». Kahdessa kuvernementissa hän oli käynyt levittelemässä eri piirikuntiin »jos jonkinlaista roskaa». — Voi, Nikolai Vsevolodovitš, — hän huudahti, — eniten minua kuohutti se, että tämä kaikki oli vastoin kaikkia kansalais- ja etenkin vastoin isänmaan lakeja! Niissä saattoi olla esimerkiksi näin: On lähdettävä hangoilla varustettuna ja on pidettävä mielessä, että se, joka aamulla lähtee köyhänä, se voi ehkä illalla palata rikkaana kotiinsa, — ajatelkaapa tätäkin! Aivan värisytti minua itseänikin niitä levitellessä, mutta ei auttanut muu, tein työtä käskettyä. Tai sitten aivan aiheeton viiden, kuuden rivin pituinen julistus koko Venäjän kansalle: »sulkekaa pian kirkot, tuhotkaa Jumala, rikkokaa avioliitot, tehkää tyhjäksi perintöoikeudet, ottakaa väkipuukot esille», eikä muuta, ja piru sen tietää, mitä sen jälkeen oli sitten muka tuleva. Kas, tämä viisirivinen lentolehti se olikin vähällä viedä minut satimeen. Rykmentissämme sain upseereilta selkäsaunan, mutta Jumala heille terveyttä suokoon, päästivät minut kuitenkin vapauteen. Ja sitten viime vuonna olin taas vähällä joutua kiinni, kun jätin Karavajeville Ranskassa valmistettuja vääriä viidenkymmenen ruplan seteleitä. Mutta Karavajev, Jumalan kiitos, hukkui juovuspäissään juuri samoihin aikoihin avantoon, siis ennen kuin syyllisyyteni ehti paljastua. Täällä Virginskeillä julistin aviovaimojen yhteiskunnallista vapautta. Kesäkuussa olin taas N:n kuvernementissa levittelemässä niitä. Sanoivat, että minun täytyisi vieläkin… niitä… Pjotr Stepanovitš antoi määräyksen, että minun on toteltava. On uhkaillut jo kauan. Miten hän silloin sunnuntaina kohtelikaan minua! Nikolai Vsevolodovitš, olen orja, mato, mutta en Jumala, siinä suhteessahan minä vain eroankin Deržavinista.[6] Mutta toimeentuloni, tiedättehän, millainen on toimeentuloni!
Nikolai Vsevolodovitš oli kuunnellut uteliaana.
— Paljon siitä, mitä kerroitte, on sellaista, josta minulla ei ole ollut aavistustakaan, — hän sanoi, — mutta teillehän voi sattua mitä tahansa… Kuulkaahan, — hän sanoi mietittyään hetken, — jos tahdotte, niin sanokaa niille, kenelle tahdotte, että Liputin on valehdellut ja että te vain minua peloittaaksenne suunnittelitte ilmiantoa, koska luulitte, että olen muutenkin jo leimattu, ja kiristääksenne minulta siten enemmän rahaa… Ymmärrättehän?
—Nikolai Vsevolodovitš, kyyhkykulta, uhkaako minua todellakin sellainen vaara? Odotinkin teitä vain kysyäkseni tätä.