Niin, eihän teidän oikeastaan ole kovin vaikeata väittää näin. Te haluatte nyt välttämättömästi uhriksenne jonkun, johon voisitte viskata vihanne. No, viskatkaa vaikka minuun, sanoinhan sen jo teille. Mieluimmin kääntyisin vieläkin teidän puoleenne, herra… (Hän ei vieläkään muistanut nimeäni.)
— Lasketaan sormilla: uskallan vakuuttaa, että paitsi Liputinia ei ole mitään »salaliittoa», ei minkäännäköistä! Voin sen todistaa, mutta eritelkäämme ensin Liputin-tapaus. Hän nousi lausumaan Lebjadkinin runoja, onko se teidän mielestänne salaliitto? Ettekö tiedä, että Liputinista tämä saattoi näyttää suorastaan terävältä keksinnöltä, vakavalta, vakavan terävältä? Hänen tarkoituksenaan oli varmasti naurattaa kaikkia ja saattaa hyvälle tuulelle ennen kaikkea hänen hyväntekijättärensä, Julija Mihailovna, ja siinä kaikki? Ettekö usko? Eikö tämä teidän mielestänne ole juuri sen sävyn mukaista, sen sävyn, joka on vallinnut täällä kuukauden päivät? Ja tahdotteko, niin sanon senkin: Jumala olkoon todistajani, hieman toisenlaisissa olosuhteissa se olisi mennyt aivan huomaamatta. Se oli tosin raakaa pilaa, myönnettäköön, että kaikki oli liian voimakkaasti ilmaistu, vai mitä se nyt lienee ollutkaan, mutta eikö se sittenkin ollut huvittavaa, eikö se ollut huvittavaa?
— Kuinka! Pidättekö te Liputinin käyttäytymistä terävästi keksittynä pilana? — huudahti Julija Mihailovna kauhean suuttuneena. — Sellaista typeryyttä, sellaista tahdittomuutta, niin alhaista, iljettävää, tarkoituksellista, voi, te kai puhutte leikkiä! Silloin kai te olette varmasti itsekin osallisena salaliitossa!
— Epäilemättä, istuin jossakin takana, piilossa, ja hoitelin konetta. Jos minä olisin osallinen salaliittoon, koettakaahan ymmärtää nyt ainakin tämä seikka, niin ei olisi pysähdytty pelkkään Liputiniin! Teidän mielestänne olen liittoutunut myös isäkultani kanssa, että hän olisi saanut aikaan mellakan? Pyydän kysyä, kuka on syyllinen siihen, että isäkulta päästettiin esitelmöimään? Kuka teitä eilisiltana, vielä eilen, koetti siitä estellä?
— Oh, hier il avait tant d'esprit [Oh, hän oli eilen niin henkevä], näin minä sen asian otin, ja onhan hänellä sitä paitsi hieno käytös. Ajattelin, hän ja Karmazinov… ja kas tämä siitä tuli!
— Niin, sehän siitä tuli. Mutta huolimatta kaikesta tuosta _tant d'esprit'_stä isäkulta pilasi kaiken, ja jos minä olisin ennakolta tietänyt, että hän käyttäytyisi tuolla tavalla, niin en olisi, jos kerran olisin kuulunut teidän juhlaanne vastustavaan salaliittoon, silloin niin hartaasti teitä pyytänyt olemaan päästämättä pukkia kaalimaahan, eikö totta? Mutta minähän päinvastoin pyysin juuri eilen teitä luopumaan ajatuksesta, — pyysin luopumaan, koska aavistin näin käyvän. Eihän tietenkään ollut mahdollista aavistaa ennakolta kaikkea aivan tarkasti: hän ei varmastikaan tietänyt itsekään vielä hetki sitten, mitä laukaisisi. Ovatko nämä hermostuneet äijäpahaiset sitten muiden ihmisten kaltaisia! Mutta vielä voi korjata kaiken; lähettäkää, tyydyttääksenne yleisöä, hänen luoksensa huomenna hallinnollista tietä ja kaikkia muodollisuuksia noudattaen kaksi lääkäriä tiedustelemaan hänen terveyttänsä. Sen voisi tehdä muuten jo tänäänkin, ja sitten toimittakaa hänet suoraapäätä sairaalaan ja panettakaa kylmiin kääreisiin. Se saisi ainakin kaikki ihmiset hyvälle tuulelle, ja kaikki huomaisivat, ettei ole vähintäkään syytä murjotella. Minä hänen poikanansa ottaisin ilmoittaakseni tämän tanssiaisissa. Aivan toisin on Karmazinovin laita, tämä esiintyi viheriäisenä aasina ja venytteli esityksensä tunnin pituiseksi, — kas tämä on epäilemättä minun kanssani samassa juonessa! Annapa kun teen tässä hieman pahojani vahingoittaakseni Julija Mihailovnaa!
— O, Karmazinov, quelle honte! Olin aivan kuolla, kuolla häpeästä yleisömme vuoksi!
— Mutta minäpä en olisikaan kuollut, vaan olisin antanut hänen itsensä kuolla. Yleisöhän on aivan oikeassa. Mutta kuka on tähän Karmazinov-juttuunkin syypää? Minäkö olen häntä teille tyrkyttänyt? Olenko minä yhtynyt hänen ihailuunsa? No niin, piru hänet periköön, mutta tuo kolmas, poliittinen maniaakki, hän on jotakin aivan muuta. Tässä ovat jo kaikki toisetkin ampuneet yli maalin, tähän ei ole syypää yksin minun juoneni!
— Voi, älkää puhuko siitä, se on kauheata, kauheata! Siihen olen minä, minä yksin syypää!
— Aivan niin, mutta nyt tahtoisin minä puolustaa teitä. Kuka voisi päästä selville kaikista noista vilpittömistä! Niitä ei voida karttaa Pietarissakaan. Hänellähän oli hyvät suositukset, oikein hyvät olivatkin! Myöntäkää nyt, että suoranainen velvollisuutenne on tulla tanssiaisiin. Tämä on tärkeä asia, tehän itse koroititte hänet oppituoliin. Teidän velvollisuutenne on nyt julkisesti ilmoittaa, että te ette ole hänen kanssaan solidaarinen, että sankari on nyt jätetty poliisien haltuun ja että teitä on käsittämättömällä tavalla petetty. Teidän on harmistuneena ilmoitettava, että olette joutunut mielipuolen uhriksi. Sillä hänhän on mielipuoli eikä muuta mitään. Tämä on tehtävä tiettäväksi. En voi sietää noita hampaitaan näytteleviä. Ehkäpä minä itse päästän suustani ihmeempiäkin, mutta enhän ainakaan pyri oppituoliin. Ja parhaillaan he väittävät vielä jotakin jostakusta senaattorista.