— Kun olisi tärisyttää koko sali hajalle!
Neljännestä:
— Eikö noita Lembkojakin hävetä katsella?
— Miksikä heitä hävettäisi, eihän sinuakaan hävetä?
— Minuakin hävettää, ja hän on kuvernööri.
— Mutta sinä olet sika.
— En vielä eläessäni ole nähnyt näin tuiki tavallisia tanssiaisia, — muudan rouva virkahti myrkyllisestä aivan Julija Mihailovnan korvan juuressa, nähtävästi toivoen, että hänet kuultaisiin. Tämä oli noin nelikymmenvuotias, lihava rouva, jonka posket oli punattu ja jolla oli yllään loistavanvärinen silkkipuku. Melkein jokainen hänet kaupungissamme tunsi, mutta missään häntä ei otettu vastaan. Hän oli valtioneuvoksen leski ja oli perinyt tältä puutalon sekä mitättömän pienen eläkkeen, mutta tuli hyvin toimeen, pitipä hevosiakin. Julija Mihailovnan luona hän oli käynyt noin pari kuukautta sitten omasta aloitteestaan vieraskäynnillä, mutta tämä ei ollut ottanut häntä vastaan.
— Eihän mitään muuta saattanut odottaakaan, — hän lisäsi, yrittäen katsella röyhkeästi Julija Mihailovnaa silmiin.
— Jos kerran ette muuta odottanutkaan, niin miksikä sitten tulitte? —
Julija Mihailovnakaan ei malttanut olla puolestaan sanomatta.
— Niinpä vain, tietämättömyyttäni, — samassa oli jo rohkealla rouvalla vastaus valmiina. Ja hän aivan pöyhistyi (kauhean mielellään haluten rakentaa riitaa); mutta kenraali astui heidän välillensä.