— Chère dame, — hän kumartui Julija Mihailovnan puoleen, — eikö sittenkin olisi parasta lähteä. Meitä he vain kainostelevat, mutta meidän lähdettyämme heille varmaan ilo alkaisi. Tehän olette tehtävänne tehnyt, olette aloittanut tanssiaiset, jättäkää nyt heidät rauhaan… Eikä Andrei Antonovitškaan taida tuntea voivansa erikoisen tyy-dyt-tä-väs-ti, ettei vain tapahtuisi jotakin pahempaa.
Mutta se oli jo myöhäistä.
Koko kadrillin ajan Andrei Antonovitš oli katsellut tanssivia vihaisen hämmästelevästä, ja kun yleisöstä alkoi kuulua mielipiteenilmaisuja, hän alkoi rauhattomana katsella ympärilleen. Tällöin ensikertaa joutuivat näet hänen silmiinsä eräät ravintolatyypit. Hänen katseessaan kuvastui ääretön ihmetys. Yht'äkkiä kajahti äänekäs nauru, — naurettiin jollekin kadrillin kestäessä tapahtuneelle tempulle: »Ankaran, ei-pietarilaisen julkaisun» julkaisija, joka tanssi pölkky käsissään, tunsi lopulta, että hän ei saattanut kestää »rehellisen venäläisen ajatuksen» häneen kohdistuvia silmälaseja, ja tietämättä, minne olisi lähtenyt, hän yht'äkkiä keskellä viimeistä kuviota lähti suoraapäätä silmälaseja vastaan kävellen käsillään, minkä muuten piti osoittaa sitä alituista rehellisen ajatuksen ylösalaisin vääristelemistä, mikä tapahtui »ankarassa ei-pietarilaisessa julkaisussa». Koska vain Ljamšin yksin osasi kävellä käsillään, niin hän olikin siitä syystä ottanut esittääkseen julkaisijaa, jolla oli pölkky mukanaan. Julija Mihailovna ei ollut vähääkään perillä siitä, että ruvettaisiin kävelemään käsillä. »Minulta se on pidetty salassa, salassa», hän toisteli minulle epätoivoissaan ja vihoissaan. Joukon nauru ei tietenkään kohdistunut vertaukseen, josta se vähät välitti, vaan yksinkertaisesti käsilläkävelemiseen ja hännystakkiin, jonka liepeet heilahtelivat. Lembke kuohahti ja alkoi vapista:
— Roistot! — hän huudahti osoittaen Ljamšinia. — Ottakaa kiinni tuo konna, kääntäkää…kääntäkää hänen jalkansa… päänsä… niin että pää olisi ylhäälläpäin, ylhäälläpäin.
Ljamšin hypähti jaloilleen, ja nauru yltyi
— Ajakaa pois kaikki konnat, jotka nauravat! — Lembke antoi samassa määräyksensä Joukko alkoi äännellä ja tömistellä jalkojansa.
— Ei, tämä ei käy päinsä, teidän ylhäisyytenne.
— Yleisöä ei saa haukkua.
— Itse olet hölmö! — kajahti jostakin nurkasta ääni.
— Flibustjerit! Flibustjerit! — kivahti joku salin toisesta päästä.