— Hyvä Jumala, — tämä kavahti pystyyn, — tuskin sanoin hänelle ainoatakaan sanaa, ja se, mikä tuli sanotuksikin, oli aivan tarkoituksetonta, tein sen noin vain jotakin sanoakseni, koska häntä aamulla oli ruoskittu, mutta huomattuani, että hän oli aivan juovuksissa, jätin sikseen. Jos te ette olisi siitä nyt muistuttanut, olisin sen aivan unohtanut. Eihän se mitenkään saattanut pelkästä sanasta syttyä.
— Te muistutatte henkilöä, joka ihmetteli sitä että pienen pienestä kipinästä saattoi räjähtää ilmaan koko ruutitehdas.
— Puhuin hänelle kuiskaten, syrjässä, suoraan korvaan, mistä te sen saitte tietää? — Tolkatšenko havahtui nyt jo aivan kokonaan.
— Minä istuin siellä pöydän alla. Olkaa huoleti, hyvä herrasväki, tiedän jokaisen askelenne. Te hymyilette ilkeämielisesti, herra Liputin? Mutta minäpä tiedän senkin, että te esimerkiksi neljä päivää sitten nipistelitte puolisonne mustelmille keskiyön aikaan nukkumaan käydessänne.
Liputinin suu revähti ammolleen, ja hän kalpeni.
(Myöhemmin saatiin selville, että hän oli saanut tietää Liputinin urotyöstä Agafjalta, Liputinin palvelijattarelta, jolle hän alusta alkaen oli maksanut vakoilusta, mikä vasta myöhemmin saatiin tietää.)
— Saanko mainita erään tosiasian? — Šigaljov nousi äkkiä pystyyn.
— Tehkää se.
Šigaljov istuutui ja kokosi voimansa.
— Sikäli kuin olen ymmärtänyt, eikä sitä ole voinutkaan olla ymmärtämättä, olettehan alusta alkaen monet monituiset kerrat sangen kaunopuheisesti, vaikkakin ehkä hieman liian teoreettisesti, kehitellyt nähtäviksemme Venäjämme kuvaa, Venäjän, jota peittää ääretön solmujen verkko. Omasta puolestaan jokainen toimiva solmu nostattaa proselyytteja ja laajenee syrjäryhmittäin loppumattomiin sekä on ottanut tehtäväkseen järjestelmällisellä paljastuspropagandallaan alituisesti halventaa paikallisen hallintovallan merkitystä, aikaansaada maaseudulla hämmennystä, kylvää kyynillisyyttä ja synnyttää häiriötä herättäviä tapahtumia, kehittää uskonnottomuutta joka tavalla sekä samalla synnyttää paremman tulevaisuuden janoamista ja lopulta tulipalot välikappaleinaan, tulipalot, jotka pääasiallisesti ovatkin juuri kansanomaisia keinoja, saada maa määrättynä hetkenä, jos niin tarvitaan, täydelliseen epätoivoon. Eivätkö nämä ole sanojanne, jotka olen koettanut painaa mieleeni aivan kirjaimellisesti? Eikö tämä ole teidän toimintaohjelmanne, jonka olette ilmoittanut meille keskuksen valtuutettuna, keskuksen, josta me emme näihin saakka ole tietäneet yhtään mitään ja joka on meille yhä vieläkin vain kuvitelma?