— Hänen on, — julistivat Liputin ja Tolkatšenko (s.o. »kansan erikoistuntija»).
— Halusin vain, että saisitte tämän tietää, ja koska kuulin, että teihin oli niin kovin koskenut Lebjadkinin kohtalo, — toisti Pjotr Stepanovitš vielä kerran ottaen kirjeen takaisin. — Niin on, hyvä herrasväki, joku Fedjka on aivan sattumalta poistanut lähettyviltämme vaarallisen henkilön. Kas tällaista voi joskus sattuma saada aikaan. Eikö tämä todellakin ole opettavaista!
Jäsenet katsahtivat toinen toisiinsa.
— Mutta nyt, hyvät herrat, on tullut minunkin vuoroni kysyä teiltä jotakin, — Pjotr Stepanovitš kohensi ryhtiänsä. — Saisinkohan tietää, minkä vuoksi te ryhdyitte sytyttämään kaupunkia ilman minkäännäköistä lupaa?
— Mitä tuo nyt on? Me, mekö, mekö muka sytytimme kaupungin? Ettehän te vain ole sairas? — kuului huudahduksia.
— Ymmärrän varsin hyvin, että leikkiessänne olette erehtyneet menemään hieman liian pitkälle, — jatkoi Pjotr Stepanovitš itsepintaisesti, — tämähän on jo jotakin muuta kuin nuo Julija Mihailovnaa koskevat pikku tepposet. Olen pyytänyt teitä kokoontumaan tänne, hyvät herrat, määritelläkseni teille tämän vaaran asteen, vaaran, jonka te niin typerästi olette luoksenne maanitelleet ja joka jo ilman teitäkin olisi peloittavana uhannut.
— Mutta sallittehan, mehän tässä päinvastoin aioimme nostaa kysymyksen siitä despotismista, siitä tasavertaisuuden puutteen asteesta, jonka nojalla jäsenten selän takana on otettu näin omituinen ja ratkaiseva askel, — virkkoi melkeinpä vihastuneena näihin saakka vaiti ollut Virginski.
— Vai niin, te siis peräydytte? Mutta minäpä vakuutan, että te olette sytyttäneet, te yksin eikä kukaan muu. Hyvät herrat, älkää valehdelko, minulla on päteviä todisteita. Omavaltaisuudellanne te olette saattaneet vaaraan yhteisen asiammekin. Te olette vain yksi ainoa solmu äärettömässä solmujen verkostossa ja olette velvolliset noudattamaan sokeata tottelevaisuutta keskustaa kohtaan. Kuitenkin on kolme teistä kiihoittanut špigulinilaisia sytyttämään palon, vaikka teillä ei ole ollut siihen minkäännäköisiä oikeuksia, ja siten sai tulipalo alkunsa.
— Kutka kolme? Kutka kolme meistä?
— Toissa yönä noin kello neljän aikoihin te, Tolkatšenko, yrititte värvätä Fomka Zavjalovin »Lemmenkukassa».