— Sitä sinä et rohkene minulta kysyä koskaan. Herra Stavrogin katselee sinuun ihmetellen, ja vaikka hän toiveissaan olisikin sinua alempana, hän ei kuitenkaan ole antanut määräystä, vielä vähemmän rahaa. Sinä olet minut pettänyt.
— Rahat sinä saat, ja nuo kaksituhatta samoin, sitten Pietarissa, koko summan samalla kertaa, ja saatpa enemmänkin.
— Sinä, herttaiseni, valehtelet, ja oikein naurattaa katsella sinua, niin olet herkkäuskoinen. Sinuun verrattuna herra Stavrogin seisoo aivan kuin portailla, ja sinä räyskit häntä kohden alhaalta käsin kuten tyhmä koiranpenikka, sill'aikaa kuin hänen mielestänsä olisi jo liian suuri kunnianosoitus sekin, jos hän sieltä ylhäältä sylkäistä ruiskauttaisi päällesi.
— Mutta tiedätkö sinä, — Pjotr Stepanovitš vimmastui, — että minä sinua heittiötä en päästä täältä askeltakaan, vaan vien sinut suoraan poliisin haltuun.
Fedjka hypähti seisomaan, ja hänen silmänsä välähtivät raivosta. Pjotr Stepanovitš sieppasi revolverin. Tapahtui pikainen ja inhoittava näytelmä: ennenkuin Pjotr Stepanovitš oli ennättänyt kohottaa häntä kohti revolverinsa, Fedjka oli jo samassa ponnahtanut ja lyönyt häntä kaikin voimin poskelle. Samana hetkenä kajahti toinenkin kauhea lyönti, sen jälkeen kolmas, neljäs ja yhä samalle poskelle. Pjotr Stepanovitš hölmistyi, hänen silmänsä pullistuivat ulospäin, hän yritti mutista jotakin ja romahti samassa pitkin pituuttaan lattialle..
— Kas, siinä on teille, ottakaa hänet nyt! — Fedjka kiljaisi voitonvarmuus äänessään, sieppasi rahin alta lippalakkinsa ja myttynsä sekä katosi. Pjotr Stepanovitš korahteli tunnottomana. Liputin ajatteli jo, että oli tapahtunut murha. Kirillov juoksahti tuota pikaa keittiöön.
— Valelkaa vedellä! — hän huudahti ja ammennettuaan jollakin rauta-astialla sangosta vettä; kaatoi sen tämän päähän. Pjotr Stepanovitš liikahti, kohotti päätänsä, nousi istumaan ja katseli mitään ymmärtämättä eteensä.
— No, miltä tuntuu? — kysäsi Kirillov. Pjotr Stepanovitš katsahti häneen tarkkaavaisesti kuitenkaan tuntematta häntä. Mutta huomattuaan keittiöstä kurkistelevan Liputinin hän hymähti ilkeästi ja hypähti samassa pystyyn siepattuaan lattialta revolverinsa.
— Jos teidän päähänne pälkähtää huomenna karata, kuten teki Stavrogin roisto, — ja hän hyökkäsi vimmoissaan Kirillovia kohti aivan kalpeana, änkyttäen, voimatta lausua selvään sanoja, — niin minä hirtän teidät kuten kärpäsen… vaikka toisella puolen maapalloa… murskaan… ymmärrättekö!
Ja hän tähtäsi Kirillovia revolverillaan suoraan otsaan, mutta samassa hän taas näkyi muistavan jotain ja antoi kätensä vaipua alas, vei revolverin taskuunsa ja sanomatta sanaakaan juoksi pois talosta. Liputin lähti hänen jälkeensä. He sujuttautuivat taas äsken mainitusta läpikulkupaikasta ja kulkivat notkelman reunaa myöten pidellen kiinni aidasta, Pjotr Stepanovitš alkoi taas harppailla nopeasti poikkikatua myöten, niin että Liputin tuskin jaksoi seurata häntä. Ensimmäisessä kadunristeyksessä hän äkkiä pysähtyi.