— Mutta hänhän on täällä, eihän hän ole vielä lähtenyt. Hän lähtee vasta huomenna, — huomautti Erkel pehmeästi ja vakuuttavasti.
Pyysin häntä erikoisesti läsnäolemaan todistajana, nuo ohjeeni sain juuri häneltä (hän oli avomielinen kuten ainakin nuori, kokematon poikanen). Mutta valitettavasti hän ei suostunut ja syytti matkaansa. Todellakin hän näkyi jonnekin kiiruhtavan.
Šatov vilkaisi vielä kerran säälivästi tähän yksinkertaiseen poikaseen, mutta samassa kuitenkin viittasi kädellään, aivan kuin olisi ajatellut: »kannattaako nyt tuotakin sääliä».
— Hyvä, hyvä, minä tulen, — hän virkkoi äkkiä, — mutta menkää nyt matkaanne, mars!
-— Siis täsmälleen kello kuudelta huomenna minä tulen, — Erkel kumarsi kohteliaasti ja kiirehtimättä alkoi laskeutua portaita alas.
— Hölmö! — Šatov ei malttanut olla huudahtamatta portaiden yläpäästä näin hänen jälkeensä.
— Mitä niin? — kajahti alhaalta.
— Ei mitään, menkää vain.
— Luulin teidän sanoneen jotakin.