— Voi, en, en, — hänellä on polttoja!… Täytyy saada apuvaimo, joku eukko. Välttämättä, aivan heti… Voisiko nyt saada? Teillä oli täällä paljon eukkoja…
— Hyvin ikävää, etten osaa synnyttää, — Kirillov vastasi mietteissään, — en tahtonut sanoa, etten osaa itse synnyttää, vaan etten voi tehdä niin, että osaisin synnyttää… tai… en osaa sitä sanoa.
— Te tahdoitte kai sanoa, että te ette osaa itse auttaa synnytyksessä; mutta en tarkoittanut sitä; eukkoa, eukkoa, apuvaimoa, hoitajaa, palvelustyttöä pyydän!
— Eukko saadaan, mutta ehkä ei aivan heti. Jos tahdotte, niin tulen asemesta.
— Voi, sehän on mahdotonta; lähden Virginskille, kätilön luo.
— Ilkimys!
— Voi, niinhän hän on, Kirillov, niin on, mutta hän on sittenkin paras kaikista! Voi, niin, kaikki tulee tapahtumaan ilman hartautta, ilman iloa, inhoten, sättien, Jumalaa pilkaten — näin suuren ihmeen tapahtuessa, uuden olennon ilmestyessä… Voi, hän kiroaa sen jo nyt!
— Jos tahdotte, niin minä…
— Ei, ei, mutta sillä aikaa, kuin minä lähden hakemaan (voi, minä tuon vaikka väkisin tuon Virginskajan), te voitte joskus käydä portaillani hiljaa kuuntelemassa. Mutta ette saa mennä sisään, te säikytätte hänet, ette missään tapauksessa saa mennä sisään. Kuunnelkaa vain… kaiken kauhean varalta. Vasta kaikkein äärimmäisessä tapauksessa saatte mennä sisälle.
— Ymmärrän, rahaa vielä rupla. Tässä. Tahdoin huomenna kanan, nyt en tahdo. Juoskaa kiireesti, juoskaa kaikin voimin. Teekeitin kaiken yötä.