— Oletteko te siis nähnyt minut ennen? kysyi Raskolnikov levottomasti.
— Kyllä sattumalta … minusta tuntuu alinomaa niinkuin meidän välillämme olisi joku sympaattinen side… Mutta älkää hermostuko, tapani ei ole tunkeutua…
— Mutta suvaitkaa kysyäkseni: aiotteko matkustaa pian?
— Matkustaa? Mihin sitten?
— Te itse puhuitte juuri siitä.
— Niin, siitä matkasta, se on oikein!… Minä puhuin teidän kanssanne jostakin matkasta… No niin, se on laaja asia. Jos te tietäisitte mitä merkitsi se, jota juuri kysyitte, lisäsi hän nauraen. Sen sijasta, että matkustaisin vain minä ehkä… Ollaan toimessa hankkia minulle morsianta.
— Täälläkö?
— Niin.
— Kuinka se käy päinsä?
— Mutta Avdotja Romanovnan tahdon minä kuitenkin kerran tavata. Tätä pyydän minä teiltä hellittämättä… Niin … hyvästi … oh … sen olin minä vähällä unohtaa. Rodion Romanovitsh, tahdotteko ilmottaa sisarellenne, että Marfa Petrovna on testamentannut hänelle kolmetuhatta ruplaa. Kahden tai kolmen viikon kuluessa voi hän nostaa rahat.