— Tehän olette niin laiha! Sormenne ovat aivan läpinäkyvät, aivan kuin kuolleen.
Raskolnikov tarttui tytön käteen. Sonja hymyili.
— Sellainen minä olen aina ollut, vastasi hän.
— Kotonakin ollessanne?
— Niin.
— No niin … luonnollisesti, sanoi hän lyhyesti. Hänen kasvonpiirteensä ja äänensä olivat taasen muuttuneet. Hän katsoi uudelleen ympärilleen.
— Te vuokrasitte siis tämän huoneen Kapernaumovilta?
— Niin.
— Asuuko hän tuolla oven takana?
— Kyllä … hänellä on myöskin tällainen huone.