Sonja meni vastenmielisesti pöydän ääreen ja otti kirjan.
— Ettekö sitte ennen ole sitä lukeneet? kysyi hän katsoen arasti häneen. Hänen äänensä oli ankara ja totinen.
— Kauvan sitten … käydessäni koulua. Lue!
— Ettekö sitte koskaan ole kuullut sitä kirkossa?
— Minä … en käy kirkossa! Käytkö sinä usein siellä?
— En, en, kuiskasi Sonja.
Raskolnikov hymyili.
— Minä voin sen ymmärtää … sinä et mene sinne kai huomennakaan isäsi hautajaisiin?
— Kyllä!… Edellisellä viikolla olin minä siellä myöskin … minä annoin heidän lukea sielumessun.
— Kenen puolesta?