Dunja säpsähti pelästyksestä ja vetäytyi takasin. Svidrigailov värisi.
— Niin … yksi sana teiltä, ja hän on pelastettu! Minä … minä tahdon hänet pelastaa. Minulla on rahaa ja ystäviä, minä hankin passin, yhden hänelle ja yhden minulle. Minulla on ystäviä, jotka ovat sangen vaikutusvaltasia. Minä otan myös passin teitä ja äitiänne varten. Ette te tarvitse Rasumihinia? Minäkin rakastan teitä … loppumattomasti. Antakaa minun suudella hameenne poimuja, minä rukoilen sitä teiltä! Sanokaa: tee se … ja minä teen sen. Kaikkea tahdon tehdä, mahdotontakin. Mitä te uskotte, sitä haluan minäkin uskoa. Minä voin kaikkea, kaikkea! Älkää katselko minua tuolla lailla! Ettekö tiedä, että tapatte minut!…
Hänen liikutuksensa oli niin suuri, että hän melkein oli pyörtyä. Dunja hypähti paikaltaan ja syöksähti ovea kohti.
— Avatkaa, avatkaa! huusi hän. — Avatkaa! Eikö siellä ole ketään, joka minua kuulisi?
Svidrigailov oli tällä välin tyyntynyt ja nousi nyt paikaltaan. Ilkeä ja pilkallinen hymy vääristi hänen kasvonsa.
— Ketään ei ole kotona, sanoi hän vitkallisella äänellä. — Emäntä on lähtenyt kaupungille ja te huudatte turhaan. Te kiihotutte aivan hyödyttömästi.
— Missä on avain? Katala konna, avaa heti ovi!
— Minä olen kadottanut avaimen, enkä voi löytää sitä.
— Ah … te siis aijotte käyttää väkivaltaa! huudahti Dunja kalmankalpeana ja pakeni nurkkaan, jossa hän nopeasti veti lähellä olevan pöydän eteensä. Hän ei huutanut, mutta hänen silmänsä olivat kuin kiinnikasvaneet pyöveliin ja hän tarkkasi häntä huolellisesti. Svidrigailov ei liikahtanut. Hän seisoi vastapäätä Dunjaa toisessa päässä huonetta. Hän oli vielä kalpea ja tuo pilkallinen hymy leikki vielä hänen huulillaan.
— Te puhuitte äsken väkivallan käyttämisestä, Avdotja Romanovna. Jos minulla tosiaan on tarkotus tehdä sitä, voitte kai hyvin kuvitella mielessänne, että olen ottanut varovaisuusseikat huomioon. Sofia Semjonovna ei ole kotona. Viisi suljettua huonetta erottaa teidät Kapernaumovin asunnosta. Minä olen vähintäin kaksi kertaa niin vahva kuin te, eikä minun tarvitse pelätä mitään, sillä te ette voi perästäpäin edes syyttää siitä; vai tahdotteko paljastaa veljenne? Kukaan ei teitä uskoisi. Sillä missä tarkotuksessa kävisi nuori tyttö yksinäisen miehen asunnossa? Vaikkapa te uhraisitte veljennekin, ette voisi todistaa mitään.