— Kuulkaa, hän tuntee kauppias Vahrushinin! huudahti Rasumihin. — Hän on siis täydessä tajussaan! Nyt minäkin huomaan, ettette tekään ole niin tyhmä. No, viisasta puhetta kuuntelee mielellään!
— Aivan oikein, hän se on, Vahrushin, Vasili Ivanovitsh; ja teidän äitinne määräyksestä — hänhän lähetti teille kerran ennenkin vähän samalla lailla — se nytkin tapahtuu. Toistaiseksi on minulla jätettävänä teille viisineljättä ruplaa.
— Aivan oikein, "toistaiseksi", siinäpä sanoitte oikein! Tuo "äidiltänne" ei myöskään ollut hullumpaa. No, mitä te siis arvelette, onko hän jo täydessä tajussaan vai eikö vielä kokonaan — mitä?
— Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Se on vain allekirjotuksen vuoksi, arvelen.
— Kyllä se toimitetaan. Onko teillä mitään kirjaa, johon voi kuitata?
— Kyllä, kyllä minulla on kuittauskirja, kas tässä!
— Antakaa tänne se. Nyt, Rodja, nouse, minä autan sinua; ota kynä ja kirjota alle; sillä nyt, rakas veliseni, tarvitsemme rahaa, rahat ovat meille siirappia makeampaa.
— Ei tarvita, — sanoi Raskolnikov ja työnsi kynän luotaan.
— Miksi ei niitä tarvita?
— Minä en kirjota nimeäni.