— Mutta, tuhat tulimmaista, miksi et?
— Minä en tarvitse mitään rahaa…
— Mitä, etkö tarvitse rahaa? Ei, veliseni, nyt sinä lasket leikkiä, sen voin vaikka todistaa! Tehkää hyvin, älkääkä välittäkö hänestä, se on vain taas pieni kuumekohtaus. Se kohtaa niin usein häntä… Te olette järkevä mies ja me autamme häntä, se on, viemme yksinkertaisesti hänen kättään, hän kyllä kirjottaa. Auttakaa vähän.
— Voinhan minä muuten palata jonkun toisen kerran.
— Ei, ei; miksi vaivaisimme me teitä? Te olette järkevä mies… No, Rodja, älä pidätä vierastamme … etkö näe, että hän odottaa — ja hän valmistausi todella viemään Raskolnikovin kättä.
— Anna olla, teen sen itse… sanoi Raskolnikov ottaen kynän ja kirjottaen nimensä kirjaan. Rahanlaskija laski rahat ja poistui.
— Hyvä! Ja nyt, veliseni, etkö tahdo syödä vähän!
— Kyllä! vastasi Raskolnikov.
— Onko teillä keittoa?
— Kyllä, eilistä — vastasi Nastasja, joka oli ollut sisässä koko ajan.