Yhdentoista aikana tuli Maslobojev. Hän oli huolestunut ja hiukan hajamielinen; pariksi minutiksi vain pistäysi, jonnekin piti kovaa kiirettä.
— No, veliseni, minä odotin sinut tapaavani kyllä koruttomassa asunnossa, sanoi Maslobojev, katsellen ympärillensä, — mutta, totta sanoen, en luullut sinua löytäväni tämmöisessä laatikossa. Tämähän on laatikko, eikä asunto. No, tämä kaikki, sanokaamme, ei vielä mitään, mutta pahinta on se, että kaikki nämä puuhat estävät vain sinua työstäsi. Minä ajattelin tätä jo eilen Bubnovalle ajaessamme. Minä, näes, veliseni, luonnostani ja sosiaalisen asemani perusteella kuulun semmoisiin ihmisiin, jotka eivät itse tee mitään kunnollista, mutta muille lukevat lakia, että tekisivät. Nyt kuule: minä ehkä huomenna tai ylihuomenna tulen luonasi käymään, mutta sinä välttämättömästi käy minun luonani sunnuntai-aamuna. Siihen saakka, luullakseni, tämän tytön asia kokonaan päättyy; samalla minä puhun kanssasi oikein toden teolla, sillä sinut täytyy ottaa hyviin käsiin. Näin ei sovi elää. Eilen minä vain tein viittauksen sinulle, mutta nyt tulen sinulle loogillisesti asian esittämään. Niin, ja sanoppas lopultakin: mitä, pidätkö todellakin häpeällisenä asiana ottaa minulta rahaa joksikin ajaksi?
— Älähän riitele! keskeytin minä hänet. — Sano sen sijaan, mitenkä teillä asia eilen päättyi?
— Mitä siitä, sehän päättyi mitä parhaimmalla tavalla, ja tarkoitus on saavutettu, ymmärräthän? Nyt minulla ei ole aikaa. Pistäydyin vain sinulle ilmoittamaan, ettei minulla ole aikaa, enkä sinun asioistasi jouda huolehtimaan; kuules: sijoitatko sinä tytön jonnekin, vain aiotko pitää luonasi? Sillä sitä täytyy miettiä ja päättää.
— Sitä minä en vielä varmaan tiedä ja, täytyypä minun sanoa, odotin sinua neuvotellakseni kanssasi. No, millä perusteella esimerkiksi minä hänet pitäisin täällä?
— Heh, mitäpäs siitä, pidät palvelijanasi…
— Pyydän sinua puhumaan vain hiljemmin. Tyttö, vaikka sairas, on täydessä tunnossa, ja sinut nähtyään, huomasin minä, että hän ikäänkuin vavahti. Se osottaa, että hän muisti eilisen…
Minä kerroin nyt Maslobojeville Helenan luonteesta ja kaiken, mitä olin hänestä huomannut. Maslobojev kuunteli erittäin tarkkaan kertomustani. Lisäsin vielä, että ehkä sijoitankin tytön erääseen perheeseen, samalla hiukan kerroin myöskin Ichmenev-vanhuksista. Kummakseni tiesi Maslobojev jonkun verran Natashan asioista ja kysyttyäni, mistä hän sen tietää, virkkoi:
— Niin vaan; jo aikaa sitten satuin sivumennen kuulemaan; eräs asia johti siihen. Olenhan jo sinulle sanonut, että tunnen ruhtinas Valkovskin. Sen sinä teet hyvin, että viet tytön vanhusten luo. Onhan hän vain haittana sinulle. Sitten vielä: hänelle täytyy hankkia passi. Siitä älä huolehdi, sen otan minä toimittaakseni. Hyvästi, käy useimmin. Mitä, nukkuuko tyttö nyt?
— Kaiketi, vastasin minä.