— Minne? Kenenkä luo? kysäsin kummastellen.
— Tuonne, Bubnovan luo. Hän aina sanoi, että minä olen velassa hänelle paljon rahaa, että hän hautasi äitini. Minä en tahdo, että hän toruisi äitiäni… Tahdon tehdä hänelle työtä ja kaikki hänelle suorittaa… Sitten lähden itse heiltä pois. Mutta nyt minä menen hänen luokseen.
— Rauhoitu, Helena, sinne et voi mennä, sanoin minä. — Hän rääkkää sinua; hän saattaa sinut turmioon…
— Saattakoon vaan, rääkätköön vaan, lausui Helena innokkaasti, — en minä ole ensimäinen; on toisia minua parempiakin, hekin kärsivät. Niin sanoi minulle kerjäläinen kadulla. Minä olen köyhä ja tahdon pysyä köyhänä. Kaiken ikäni pysyn köyhänä; niin käski minua äitini kuollessansa. Tahdon tehdä työtä… En tahdo näitä vaatteita kantaa…
— Huomenna minä ostan uudet. Minä tuon sinulle kirjasikin. Sinä asut minun luonani. Minä en anna sinua kellekään, jos niin itse tahdot; rauhoitu…
— Minä palkkaun palvelijaksi.
— Hyvä, hyvä! Rauhoitu nyt vaan, käy makaamaan, nuku!
Tyttö parka alkoi itkeä. Vähitellen muuttui itku tyrskinnäksi. En tietänyt, mitä tekisin; toin hänelle vettä, kastelin ohimojaan, päätään. Viimein kaatui hän sohvalle kokonaan hervotonna ja vilunpuistatukset alkoivat häntä taas piestä. Peitin hänet, millä suinkin voin, ja hän nukkuikin, mutta rauhattomasti, yhä vavahtaen ja heräten. Vaikk'en ollutkaan tänään kovin paljon kävellyt, olin kumminkin hyvin väsynyt ja päätin käydä levolle mahdollisimman varhain. Mieltäni vaivasivat raskaat huolet. Aavistin, että tulisin tämän tytön tähden saamaan paljon puuhia. Mutta eniten huolestutti minua Natasha ja hänen asiansa. Ja muutenkin, kuten nyt muistelen, olin harvoin niin synkällä mielellä, kuin sinä yönä nukkumaan käydessäni.
IX.
Heräsin sairaana, myöhään, kymmenen aikaan aamulla. Päätäni kivisti ja pyörrytti. Katsahdin Helenan tilalle — se oli tyhjä. Samalla kuului oikeanpuoleisesta kamaristani oudonlaista ääntä, ikäänkuin joku olisi rapisuttanut luutaa lattialla. Menin katsomaan… Helenalla oli toisessa kädessä luuta ja, kannattaen toisella kädellään koreata pukuaan, jota hän ei vielä kertaakaan ollut pois riisunut tuosta illasta saakka, lakasi hän lattiaa. Uunia varten varustetut puut oli ladottu nurkkaan, pöytä oli pyyhitty, teekannu puhdistettu; sanalla sanoen: Helena oli täysissä emännyyden puuhissa.