Läksin. Olin niin hämmästynyt, että tuskin itseni muistin. Mavra kiiruhti jälkeeni porstuaan.
— Mitä, onko hän vihainen? kysäsi Mavra. — Minä en uskalla lähestyäkään.
— Mikä hänelle on tullut?
— Se, ettei meidän herra ole kolmeen päivään nokkaansakaan täällä näyttänyt.
— Kuinka, kolmeen päivään? kysäsin ihmeissäni. — Natashahan itse eilen sanoi, että hän eilen aamulla kävi ja lupasi eilen illallakin tulla…
— Miten illalla! Ei hän käynyt aamullakaan! Johan sinulle sanoin, ettei kolmeen päivään ole silmiään näyttänyt. Oikeinko todella Natasha itse sanoi, että hän kävi eilen aamulla?
— Niin Natasha sanoi.
— No, virkkoi Mavra miettivänä, — se merkitsee, että asia koski häneen kipeästi, kun hän ei tahdo sinullekaan tunnustaa, ettei Alesha täällä käynyt. Mokomakin mies!
— Mitä tämä sitten oikeastaan merkitsee! huudahdin minä.
— Kas se on semmoista, etten minä ollenkaan tiedä, mitä tehdä Natashaa auttaakseni, pitkitti Mavra, levittäen kätensä. — Jo eilen lähetti hän minut Aleshan luo, mutta kahdesti palautti tieltä takaisin. Mutta tänäänpä ei enää tahdo kanssani puhuakaan. Vaikka sinä edes kävisit tuon mokoman luona. Minä en uskalla poistua Natashan luota.