Kiiruhdin rapuista alas muistamatta, kuinka tulinkaan.
— Tuletko illalla meille? huusi Mavra jälestäni.
— Sittenpähän nähdään, vastasin mennessäni. — Minä ehkä pistäyn vain sinun luonasi tiedustamassa, miten asiat ovat. Jos vain itse olen elossa.
Minusta todellakin tuntui, kuin jokin olisi iskenyt suoraan sydämmeeni.
X.
Läksin suoraan Aleshan luo. Hän asui isänsä luona Pienen Merikadun varrella. Ruhtinaalla oli jotenkin suuri asunto, vaikka hän asuikin yksin. Aleshan huostassa oli asunnosta kaksi sievää kamaria. Kävin hänen luonansa hyvin harvoin, muistaakseni tätä ennen vain yhden kerran. Hän sitä vastoin kävi minun luonani useammin, varsinkin alussa, asiansa Natashan kanssa ollessa alulla.
Alesha ei ollut kotona. Menin hänen huoneeseensa ja kirjoitin hänelle seuraavasti:
"Lienette jo, Alesha, järkenne menettänyt. Kun tiistai-iltana isänne pyysi Natashan tekemään teille sen kunnian, nimittäin tulemaan vaimoksenne, olitte te siitä pyynnöstä iloissanne, jonka minä voin todistaa; nyt tulee teidän myöntää, että nykyinen käytöstapanne on jotenkin kummallinen. Tiedättekö, mitä te teette Natashalle? Ainakin tämä kirjelappuni muistuttaa teille, että teidän käytöksenne tulevaa vaimoanne kohtaan on suuresti moitittavaa ja kevytmielistä. Tiedän varsin hyvin, ettei minulla ole oikeutta antaa teille neuvoja, mutta minä en välitä siitä vähintäkään.
P. S. Tästä kirjeestä ei Natasha tiedä mitään, eikä hän ole teistä mitään puhunutkaan."
Suljin kirjeen ja jätin sen pöydälle. Kysyttyäni selitti palvelija, ettei Aleksei Petrovitsh miltei koskaan ole kotona ja ettei hän nytkään palaa ennen aamuyötä.