— Eikö kirjoittaja? Sitä en totisesti tiennyt ollenkaan. No, olkoon sitten kirjailija, mutta minä tahdoinkin sanoa: kamariherraksi ei vielä sillä pääse, jos on romaanin kirjoittanut; siitä ei voi olla puhettakaan; mutta silti voi saada huomatun viran; no, päästä — vaikkapa nyt lähetystön virkamieheksi. Sitten saattaa tulla ulkomaille lähetetyksi, Italiaan terveyttä parantamaan tai kenties ehkä opintoja jatkamaan; raha-apua saa myöskin. Tietysti sinun täytyy aina toimia rehellisesti; ainoastaan työstä, rehellisestä työstä otat rahaa ja kunniaa, eikä suinkaan mistään ylhäisempien suosituksesta…
— Älä sinä, Ivan Petrovitsh, tule ylpeäksi, sanoi Anna Andrejevna nauraen.
— Isä, teidän tulee mitä pikemmin hankkia hänelle ritarimerkki, eihän pelkästä virkanimestä paljoa kostu! ilveili Natasha ja nipisti taas kättäni.
— Kas kun tyttö tekee pilaa! huudahti vanhus ja loi riemuisen katseen Natashaan, jonka posket punottivat, silmät hohtivat kuni tähtöset. — Ehkäpä minä, rakas tyttöseni, lienen todellakin mennyt pitkälle, Alnaskariksi muuttunut; kas, semmoinen olen aina ollut… Mutta tiedätkös, Vanja, kun tarkastelen sinua — olet sinä sittenkin muiden tavallisten ihmisten kaltainen…
— No, Jumalani! Minkälaisen hänen sitten tulisi olla, isä?
— Ei, ei, enhän minä sitä tarkottanut. Ja sittenkin, Vanja, sinä et ole sen näköinen … minun tuli sanoa, ettet ole runollisen muotoinen… Sanotaan, näes, että ne ovat kalpeita, nuo runoilijat, niin, niiden tukka mokoma ja silmissä jotain tuommoista… Tiedäthän, esimerkiksi Göthe tai joku semmoinen … luin siitä Abbadonissa … mitä? Joko taas jotain valehtelin? Kas tytön kanaljaa, kun taas minulle nauraa! Ystäväiseni, minä en ole oppinut, mutta silti voin tulla tunteelliseksi. No, jääköön sitten ulkomuoto, — eihän tuosta vahinkoa, ulkomuodosta nimittäin; kelpaat sinä minulle tuonkin näköisenä ja hyvin minä sinusta tämmöisenä pidänkin… Enkä minä sen vuoksi puhunutkaan… Mutta, Vanja, ole aivan rehellinen, siinä pääasia, ole rehellinen, elä rehellisesti, älä muutu ylpeäksi! Tie on edessäsi avara. Palvele kutsumuksessasi rehellisesti; kas, sitä minä tarkoitin, juuri sitä minä tahdoinkin sanoa!
Ah, sitä onnellista aikaa! Kaiken vapaan aikani jokaisen illan vietin heidän luonaan. Kerroin ukolle uutisia kirjailijapiiristä, kirjailijoista, jotka asiat nyt tuntuivat häntä huvittavan; jonkun ajan kuluttua alkoi hän lukea B:n arvostelevia kirjoituksia, joista olin hänelle paljon jutellut, vaikka hän tuskin lienee niitä täysin ymmärtänyt, mutta siitä huolimatta kehui niitä hyvin innokkaasti ja kovin valitti, että niitä "Pohjan Mehiläisessä" vastustettiin. Mummo piti Natashaa ja minua hyvin tarkkaan silmällä, vaan eipä siitä apua ollut! Sana oli jo meidän kesken lausuttu ja vihdoinkin painoi Natasha päänsä rintaani vasten, aukaisi kauniit huulensa ja minä kuulin kuiskauksensa: "niin". Vaan eipä se vanhuksiltakaan salassa pysynyt; se pani heidät arvailemaan, miettimään; Anna Andrejevna pudisti usein päätään. Asia pelotti ja kummastutti. Hän ei luottanut tulevaisuuteeni.
— Hyvä, jos onnistutte, Ivan Petrovitsh, puheli mummo minulle, — mutta jos ei käykään onnistumaan, tai jotain sentapaista; mitenkäs sitten? Jospa teillä olisi edes joku virka.
— Kuules, Vanja, mitä minä sanon, sanoi ukko asiaa mietittyään; — kyllä minä olen nähnyt, olen huomannut ja, miksikä salaisin? tulin iloiseksi siitä, että sinä ja Natasha … no, se sikseen! Näes, Vanja: olettehan kumpainenkin vielä hyvin nuoria ja Anna Andrejevnani on oikeassa. Odottakaamme. Sinulla kylläkin on kykyä, onpa oikein huomattavaa kykyä … no, et nyt sentään nero ole, niinkuin sinusta ensin puhuttiin, niin, vaan tavallinen kyky sinulla on (vasta tänään luin "Mehiläisen" arvostelun teoksestasi; kovin huonosti siinä sitä arvostellaan; vaikka eihän tuo lehtikään ole parhaimpia.) Niin! Ymmärräthän, kyky ei ole samaa kuin rahaa pankissa, ja te molemmat olette köyhiä. Saatammehan odottaa vuotta puolitoista tai vuoden päivät: jos onnistut hyvin — Natasha on sinun; jos et onnistu — itse osaat päättää! Sinä olet rehellinen ihminen; ajattele!…
Ja niin me päätimmekin. Mutta kun vuosi oli kulunut, olivatkin asiat kokonaan toisin.