— Ei, en minä anomuksia kirjoita.
Koetin hänelle mahdollisuuden mukaan selittää, että kirjoittelen kertomuksia, samoin monenlaisista ihmisistä: siitä tulee kirjoja, joita nimitetään novelleiksi ja romaaneiksi. Hän kuunteli selitystäni hyvin tarkkaan.
— Mitenkä, kirjoitatteko te kaikki, niinkuin todella on tapahtunut?
— En, minä keksin kertomukseni sisällön.
— Miksikä te kirjoitatte semmoista, mikä ei ole totta?
— Luehan tämä kirja, sittenpä näet; kerran sinä sitä jo katselit.
Osaatko sinä lukea?
— Osaan.
— No niin, siitäpä sitten näet. Tämän kirjan kirjoitin minä.
— Tekö? Kyllä minä luen…
Hän nähtävästi tahtoi jotain minulle sanoa, mutta epäröi ja oli levoton. Kysymystensä takana piili jotain.