— Siis sinä kannoit hänelle ruokaa ja juomaa, Nelly?
— Niin, toin minäkin.
— Mistä sinä sait, Bubnovaltako?
— Ei, minä en milloinkaan ottanut Bubnovalta mitään, sanoi hän päättävästi ja äänensä hieman värähteli.
— Mistäpäs sinä sait, eihän sinulla ollut mitään?
Nelly vaikeni ja katseli kauheasti; sitten loi hän minuun hyvin pitkän katseen.
— Minä pyysin kadulla almua… Kun sain viisi kopekkaa, ostin hänelle leipää ja nuuskaa…
— Ja hän salli sen! Nelly, Nelly!
— Alussa minä kävin hänelle mitään virkkamatta. Mutta kun hän sai sen tietää, alkoi hän sitten itse minua ajaa almua pyytämään. Minä seison sillalla ja pyydän ohikulkijoilta, mutta hän kävelee sillan läheisyydessä, odottaa; ja kun hän näki, että minulle annettiin, niin heti hyökkäsi hän ottamaan minulta rahan, ikäänkuin minä olisin tahtonut salata häneltä, enkä hänelle korjaisi.
Tätä sanoessaan hymyili hän katkerasti.