— Mutta eihän toki sovi tällä tavalla tehdä, tässä on jotain pohjalla, ja annas, kun hän vaan tänne joutuu, pakoitan hänet selittämään tämän asian. Mutta enimmän minua kummastuttaa, että te ikäänkuin minuakin jostain syyttäisitte, vaikk'en minä ollut kotonakaan. Ja muuten, Natalia Nikolajevna, minä huomaan, te olette hänelle vihainen, — ja senhän saattaa ymmärtää! Teillä onkin siihen täysi oikeus, ja … ja … tietysti, minä olen myöskin syyllinen, no, vaikkapa yksistään sen vuoksi, että tulin ennen häntä; eikö niin, pitkitti ruhtinas, kääntyen minuun ärsyttävän ivallisena.
Natasha kiivastui.
— Sallikaas, Natalia Nikolajevna, pitkitti ruhtinas arvokkaana, — minä myönnän olevani syyllinen, mutta vain siinä suhteessa, että matkustin pois tutustumisemme jälkeisenä päivänä, niin että te, hiukan epäilevä kun olette, kuten huomaan luonteenne olevan, jo ehditte muuttaa mielipiteenne minusta, ja sen sitäkin suuremmalla syyllä, kun asianhaarat siihen johtivat. Jos en minä olisi matkustanut, olisitte te oppinut minut paremmin tuntemaan, eikä Alesha olisi minun hoidossani päässyt huikentelemaan. Tänään saatte itse kuulla, mitä olen hänelle sanova.
— Se on, te teette sen, että hän alkaa tuntea minun kahlehtivan häntä. Se on mahdotonta, että te teidän ymmärryksellänne todella luulisitte, että semmoinen keino minua auttaa.
— Onko tämä viittaus siihen, että minä tahallani laitan asiat niin, että Alesha teitä vieroisi? Te teette minulle väärin, Natalia Nikolajevna.
— Minä koetan mitä vähimmän käyttää viittauksia puhuessani kenen kanssa tahansa, vastasi Natasha. — Päinvastoin koetan aina puhua mahdollisimman suoraan, ja ehkäpä te tänään tulette siitä vakuutetuksi. Pahoittaa teitä minä en tahdo, siihen kun ei ole syytä, sekä senkin vuoksi, ettette te sanoistani pahastu, mitä tahansa minä sanoisinkaan. Siitä minä olen täysin vakuutettu, sillä minä täydellisesti ymmärrän meidän keskinäiset suhteemme: ettehän te voi ottaa niitä totiselta kannalta, eikö niin? Mutta jos minä todellakin teidät pahoitin, niin olen valmis pyytämään anteeksi täyttääkseni teidän suhteenne kaikki … vierasvaraisuuden velvollisuudet.
Huolimatta keveästä, jopa leikillisestä äänen tavasta, millä Natasha lausui tämän naurusuin, en minä vielä koskaan nähnyt häntä niin kovin ärtyneenä. Nyt vasta minä ymmärsin, mitä kaikkea hän sisimmässään sai kärsiä näinä kolmena päivänä. Salaperäiset sanansa, että hän jo tietää kaikki ja kaikki arvaa, peloittivat minua; ne suoraan tarkoittivat ruhtinasta. Natasha oli muuttanut mielipiteensä hänestä ja piti hänet vihollisenaan, — se oli selvä. Nähtävästi Natasha piti ruhtinaan vaikutusta Aleshaan syynä vastoinkäymisiinsä, ja ehkäpä hänellä oli siihen joitakin todisteita. Pelkäsin syntyvän heidän välillään odottamattomia. Natashan leikillinen ääni oli kyllin huomattava, kyllin peittelemätön. Hänen viimeiset sanansa ruhtinaalle siitä, ettei ruhtinas ota heidän välisiään suhteita totiselta kannalta, lause vierasvaraisuuden velvollisuudesta, hänen uhkauksen tapainen lupauksensa, todistaa tänä iltana, että hän osaa puhua suoraan, — kaikki tuo oli niin pisteliästä ja peittelemätöntä, että oli mahdotonta, ettei ruhtinas olisi sitä kaikkea ymmärtänyt. Minä huomasin, että ruhtinaan muoto muuttui, mutta hän osasi voittaa itsensä. Kohta oli hän olevinansa, niinkuin ei olisi huomannutkaan noita sanoja eikä ymmärtänyt niiden oikeata tarkoitusta ja tietysti suoriutui pilalla.
— Herra varjelkoon minua vaatimasta mitään anteeksipyyntöjä! ehätti ruhtinas nauraen sanomaan. — En minä sitä ollenkaan tarkoittanut, eikä ole tapanikaan vaatia anteeksipyyntiä naiselta. Jo ensi kohtauksemme aikana minä osiksi huomautin teille luonteestani, ja sen vuoksi te varmaankaan ette pahastu eräästä huomautuksestani, ja vielä sitä vähemmän, kun se on oleva, yleensä kaikista naisista; varmaan tekin olette siinä samaa mieltä kanssani, lausui ruhtinas mitä kohteliaimmin minulle. — Todellakin olen huomannut naisen luonteessa semmoisen piirteen, että jos esimerkiksi nainen jossain suhteessa on syyllinen, niin mieluummin hän suostuu sitten myöhemmin sovittamaan syyllisyytensä tuhansilla hyväilyillä, kuin juuri sillä hetkellä, kun on tuotu mitä selkein todistus hänen syyllisyydestään, suostuisi sen tunnustamaan ja pyytämään anteeksi. Siis, jos nyt otaksuimmekin, että te olette tehneet minulle väärin, niin en nyt tällä hetkellä tahallani tahdo odottaa anteeksi pyyntöänne; minulle on edullisempaa odottaa, kunnes te tunnustatte erehdyksenne ja tahdotte sen minulle sovittaa … tuhansilla hyväilyillä, ja tehän olette niin hyvä, niin puhdas, pirteä, niin avomielinen, että hetki, jolloin te kadutte, tulee, sen jo edeltä tunnen, olemaan lumoava. Mutta nyt, anteeksipyynnön asemesta, mieluummin soisin teidän sanovan, enkö voisi teille jo tänään jollain tavoin todistaa, että minä kohtelen teitä paljoa vilpittömämmin ja suorasukaisemmin, kuin te minusta luulettekaan?
Natasha punastui. Minustakin tuntui, että ruhtinaan vastauksessa kuului jo jotenkin keveä, vieläpä huolimattomuutta ilmaiseva äänen väre, jokin julkea leikillisyys.
— Tahdotteko te minulle osottaa, että olette minua kohtaan suora ja avomielinen? kysäsi Natasha, katsoen häneen vaativan uhkaavasti.