— Niin, minä en todellakaan ole tähän saakka tuntenut Katarina Feodorovnaa, huomautti ruhtinas ikäänkuin itsekseen, yhä samalla ivallisella hymyllä. — Minä, toisekseen, uskoin hänestä paljon, mutta tätä…
— Mitä tätä! keskeytti Alesha, — mikä sinusta on niin kummaa? Että se menee vähän pois teidän järjestyksestänne? Ettei tähän saakka vielä kukaan ole uhrannut miljonaa, mutta hän uhraa? Sekös, vai mikä? Mutta entäs, jos hän ei tahdo elää muiden kustannuksella, sillä eläminen noilla miljoneilla on samaa, kuin elää muiden kustannuksella (minä sain sen vasta nyt tietää). Hän tahtoo olla hyödyksi isänmaalle ja kaikille ja kantaa roponsa yhteiseksi hyväksi. Rovosta me jo mallilehdistä luimme, ja kun tuo ropo haiskahti miljonalta, niin eikö se olisikaan oikein? Ja mikä pitää yllä tuota kehuttua järkevyyttä, johon minä niin vahvasti uskoin? Miksi sinä, isä, noin katsot minuun? Ikäänkuin näkisit minussa narrin, höperön! No, vähätpä siitä, olkoon höperö! Jospa sinä, Natasha, olisit kuullut, mitä siitä Katja sanoi: "äly ei ole pääasia, mutta se, mikä sitä ohjaa, — luonne, sydän, jalot ominaisuudet, kehitys". Mutta pääasia siitä asiasta on olemassa Besmiginin nerokas lause. Besmigin — se on Levinkan ja Borinkan tuttu, ja, meidän kesken sanottuna, nero ja todella genialinen nero! Vasta eilen hän sanoi puheen jatkoksi: "hupsu, joka tunnustaa olevansa hupsu, ei enää ole hupsu!" Kas sitä totuutta! Semmoisia lauseita saa häneltä yhä kuulla. Hän levittelee totuuksia.
— Todellakin genialista! huomautti ruhtinas.
— Sinä vain yhä pilkkaat. Mutta enhän minä ole milloinkaan mitään semmoista kuullut, enkä koko teidän seurapiiriltänne myöskään koskaan kuullut. Teillä päinvastoin tuo kaikki ikäänkuin salataan aina vain alemmaksi maahan, että kaikki vartalot, kaikki nenät ehdottomasti tulisivat jonkinlaisten mittakaavojen, jonkinlaisten sääntöjen mukaisiksi, — ikäänkuin se olisi mahdollista! Ikäänkuin se ei olisi tuhatta kertaa mahdottomampi, kuin se, mistä me puhumme ja mitä mietimme. Ja meitä kun vielä sitten nimitetään utopialaisiksi! Jospa kuulisit, kuinka he eilen minulle puhuivat…
— Mitä, mistä te puhutte ja mietitte? Kerrohan, Alesha, minä en tähän asti ole vielä oikein käsittänyt, sanoi Natasha.
— Yleensä kaikesta, mikä johtaa progressiivisiin tuloksiin, humanisuuteen, rakkauteen; tuosta kaikesta puhutaan nykyisten ajankysymysten johdosta. Me puhumme julkisen sanan vapaudesta, alkavista reformeista, rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, nykyaikaisista toimimiehistä; me arvostelemme heitä, luemme. Mutta pääasia on, että me lupasimme toisillemme olla keskenämme kokonaan avomielisiä ja suoraan puhua toinen toisellemme kaikki omasta itsestämme, ollenkaan kainostelematta. Ainoastaan avomielisyys, ainoastaan suorapuheisuus voi saavuttaa tarkoituksen. Sitä erittäinkin koettaa Besmigin toteuttaa. Minä kerroin siitä Katjalle, ja hän on aivan samaa mieltä Besmiginin kanssa. Ja sen vuoksi me kaikki lupasimme Besmiginin johdolla toimia rehellisesti ja suoraan koko elämämme ajan, ja mitä meistä puhutaankaan, kuinka meitä tuomitaankaan, — ei hämmästyä mistään, ei hävetä innostustamme, viehätystämme, meidän erehdyksiämme, vaan mennä suoraan. Jos sinä tahdot, että sinua kunnioitetaan, niin ensiksi, ja se onkin pääasia, kunnioita itse itseäsi, ainoastaan siten, ainoastaan itsesi kunnioittamisella sinä pakotat muutkin sinua kunnioittamaan. Niin sanoo Besmigin, ja Katja on aivan samaa mieltä. Yleensä me nyt sovittelimme vakaumuksiamme ja päätimme oppia tuntemaan itse itseämme erikseen, ja kaikki yhdessä jutella toinen toisellemme toinen toisestamme…
— Mitä sekamelskaa se on! huudahti ruhtinas levottomasti. — Ja ken on tuo Besmigin? Ei, tätä ei sovi näin jättää…
— Mitä ei sovi jättää? puuttui taas puheeseen Alesha. — Kuule, isä, minkä vuoksi minä siitä puhun nyt sinun läsnä ollessasi? Sen vuoksi, että tahdon ja toivon saattavani sinutkin meidän piiriimme. Minä siellä annoin lupauksen sinunkin puolestasi. Sinä naurat; no, sen minä arvasinkin, että sinä käyt nauramaan! Mutta kuule! Sinä olet hyvä, jalomielinen; sinä tulet käsittämään asiamme. Ethän sinä tunne, et ole nähnyt yhtäkään niistä ihmisistä, et kuullut heidän itsensä puhetta. Olkoon, että sinä tuosta kaikesta olet kuullut, olet kaikki oppinut, sinä olet hirveän oppinut; mutta heitä itseään et ole nähnyt, et heillä käynyt, niin mitenkä sinä voit päättää heistä oikein! Sinä vain kuvittelet, että tiedät. Ei, käyppäs heillä, kuuntele heitä, ja sitten, — ja sitten minä lupaan sinun puolestasi, että sinä tulet olemaan meidän miehiä! Mutta pääasia, minä tahdon käyttää kaikkia keinoja pelastaakseni sinut turmiosta sinun seurapiirissäsi, johon sinä olet niin kiintynyt, ja myöskin sinun tähänastisesta vakaumuksestasi.
Ruhtinas kuunteli tätä sanatulvaa ääneti ja mitä myrkyllisimmästi hymyillen, kiukku oli hänen kasvoillansa. Natasha tarkasti häntä peittelemättömällä inholla. Ruhtinas huomasi sen, mutta oli olevinaan, ikäänkuin ei olisi huomannutkaan. Ja heti kun vaan Alesha päätti puheensa, alkoi ruhtinas äkkiä rajusti nauraa. Hän oikein kaatui tuolin selkämää vasten, ikäänkuin ei olisi voinut pysyä pystyssä. Mutta naurunsa oli kokonaan teeskenneltyä. Kyllin selvään huomasi, että hän nauroi vain sen vuoksi, jotta saisi mitä kovimmin loukata ja solvaista poikaansa. Alesha todella pahastuikin; kasvoillaan kuvastui ääretön suru. Mutta hän odotti kärsivällisesti, milloin päättyy isänsä iloisuus.
— Isä, alkoi hän suruisesti, — miksikä sinä naurat minulle? Minä lähestyin sinua suoraan ja avomielisesti. Jos minä sinun mielestäsi puhun tyhmyyksiä, ohjaa minua, mutta älä naura minulle. Ja mitä tässä on naurettavaa? Sekö, mikä nyt on minulle pyhää, jaloa? No, olkoonpa, että minä eksyn, älköön asia olko niin, olkoon se erehdystä, olkoon, että minä olen höperö, niinkuin sinä monasti olet minua nimittänyt; mutta jos minä erehdynkin, niin erehdyn totisella, rehellisellä mielellä, minä en ole kadottanut jalomielisyyttäni. Minä olen innostunut korkeista aatteista. Olkoot ne erehdyttäviä, mutta niiden perustus on pyhä. Olenhan minä sinulle sanonut, ettet sinä eikä yksikään teikäläisistä minulle ole vielä sanonut mitään semmoista, joka olisi minua ohjannut, viehättänyt itseänsä seuraamaan. Kumoa heidän mielipiteensä, sano minulle jotain parempaa, kuin he ovat sanoneet, ja minä seuraan sinua, mutta älä naura minulle, sillä se minua kovin pahoittaa.