Hän nousi ja alkoi seisoaltaan puhua, liikutukseltaan sitä ollenkaan huomaamatta. Koko näytös muuttui hyvin juhlalliseksi.
— Muistelkaa itse tiistaisia sanojanne, alkoi Natasha. — Te sanoitte: minä tarvitsen rahaa, tasaisia teitä, merkitystä ylhäisissä piireissä, — muistatteko?
— Muistan.
— No, niinpä, siis, saadaksenne rahaa, saavuttaaksenne kaikkea etsimäänne edistystä, jotka käsistänne pois luistivat, tulitte te tänne tiistaina ja keksitte tuon kosimisen siinä uskossa, että tuo ilveily auttaa teitä tavottamaan sen, mikä teiltä pois luisti.
— Natasha, huudahdin minä, — ajattele, mitä sinä sanot!
— Ilveily, edut! lausui ruhtinas hyvin loukatulla arvollisuudella.
Alesha istui tuskan nujertamana, mitään käsittämättä.
— Niin, niin, älkää keskeyttäkö minua, minä päätin sanoa kaikki, jatkoi kiihoittuneena Natasha. — Te muistatte; Alesha ei totellut teitä. Kokonaisen puolen vuoden ajan te koetitte voimianne vieroittaaksenne hänet minusta. Hän ei taipunut tahtoonne. — Ja nyt äkkiä tuli hetki, kun ei aika enää sietänyt odotusta. Päästää tilaisuus ohi, samoin morsian, rahat, pääasia — rahat, kokonaista kolme miljonaa myötäjäisiä voivat luistaa teiltä kautta sormienne. Jäi ainoa keino: että Alesha rakastuisi siihen, jonka te hänelle morsiameksi olitte valinnut; te ajattelitte: jos rakastuu, niin ehkäpä jättää minut…
— Natasha, Natasha! mitä sinä sanot, huudahti tuskallisesti Alesha.
— Ja niin te teittekin, pitkitti Natasha, huolimatta Aleshan keskeyttämisestä, — mutta — taas tässäkin sama, entinen juttu! Kaikki voisi käydä hyvin, mutta minä olen haittana! Yksi seikka voi vaan tuottaa teille toivoa: te, kuten kokenut ja viekas ihminen ainakin, ehkä jo silloin huomasitte, että Aleshasta toisinaan tuntui ikäänkuin raskaalta entinen kiintymyksensä. Te ette voinut olla huomaamatta, että hän alkaa minua hylkiä, tuntea ikävää, viisin päivin olla luonani käymättä. Ehkäpä ikävystyy kokonaan ja hylkääkin, kun äkkiä tiistaina Aleshan päättävä teko hämmästytti teidät kokonaan. Mitä oli teidän tehtävä!…