— Mitäpäs minun on tehtävä? huudahti Natasha säikähtyneenä.
— Odotahan, minä sovitan teille tämän asian… Minä pistäyn keittiöön, pyytääkseni muka Mavran pyyhkimään lian päällyskengistäni.
— Ole varovampi, Vanja! sanoi Natasha jälkeeni.
Kun vaan ehdin Mavran luo, kiiruhti Alesha heti luokseni, ikäänkuin olisi minua odottanut.
— Ivan Petrovitsh, kyyhkyläiseni, mitä on minun tehtävä? Neuvokaapas minulle: jo eilen lupasin, että tänään, juuri tähän aikaan menen Katjan luo. Enhän minä saata jättää menemättä! Minä rakastan Natashaa äärettömästi, olen valmis vaikka tuleen hänen tähtensä, mutta pitäähän teidän myöntää, että on aivan mahdotonta jättää Katjan luona käynti kokonaan…
— Mitäs, menkää siis sinne…
— Entäs Natasha? Sitenhän pahoitan hänen mielensä. Ivan Petrovitsh, keksikää jokin keino avukseni…
— Minun luullakseni on parasta teidän mennä. Tiedättehän, miten paljon Natasha rakastaa teitä — hänestä alkaa tuntua, että teillä on ikävä hänen seurassaan ja että te pakoitatte itsenne olemaan hänen kanssaan. Paras on olla niin, ettei tunne mitään pakkoa. Muuten, lähtekää kanssani, minä autan teitä.
— Kyyhkyläiseni, Ivan Petrovitsh! Kuinka hyvä te olette!
Menimme kamariin; hetkisen kuluttua sanoin Aleshalle: