Näytti, ikäänkuin Natasha olisi viimein muuttunut iloiseksi: Muun muassa kerroin hänelle kaikki Nellystä, Maslobojevista, Bubnovasta, kuinka tänään Maslobojevin luona kohtasin ruhtinaan, ja määrätystä yhtymisestämme seitsemän aikaan. Tuo kaikki huvitti häntä sanomattomasti. Vanhuksista minä puhuin hänelle vain vähän ja Ichmenev-ukon käynnistä luonani en toistaiseksi virkkanut mitään; Nikolai Sergeitshin aikoma kaksintaistelu ehkä olisi pelästyttänyt Natashaa. Hänestäkin tuntui kummalliselta ruhtinaan suhde Maslobojeviin ja ruhtinaan erinomainen halu tutustua kanssani, vaikka nykyinen asema antoikin kaikkeen tuohon riittävän selityksen…
Kello kolmen aikaan minä palasin kotiin. Nelly otti minut vastaan iloisin kasvoin…
VI.
Lyönnilleen kello seitsemän illalla jouduin Maslobojevin luo. Hän otti minut vastaan äänekkäällä huudolla ja avosylin. Tietysti hän oli puolihumalassa. Mutta eniten minua kummastuttivat ne erinomaiset valmistukset, joita oli tehty minun vastaanottoani varten. Siro tompakkinen teekeittiö kiehua porisi pienellä pyöreällä pöydällä, jolle oli levitetty kaunis ja kallishintainen pöytävaate. Teeastiat olivat kristallia, hopeata ja posliinia. Toisella pöydällä, joka oli peitetty toisenlaisella, yhtä kalliilla liinalla, oli lautasilla oivallisia konvehteja, kijeviläistä hilloa sekä vetelässä että kuivassa muodossa, marmeladia, pastilleja, hyytelöä, ranskalaisia hilloja, apelsiineja, omenia ja useaa eri lajia pähkinöitä, — sanalla sanoen, täydellinen hedelmäkauppa. Kolmannella pöydällä, joka oli katettu lumivalkealla liinalla, oli mitä erilaisimpia ruoka-aineksia: kaviaria, juustoa, pasteijaa, makkaraa, savustettua kinkkua, kalaa ja rivi somia kristallipulloja monenlaisine juomineen, kaikki mitä somimman värisiä — vihertäviä, punertavia, ruskottavia, kullan keltaisia. Kaiken tämän täytteenä syrjempänä eri pöydällä, joka niinikään oli katettu valkoisella liinalla, oli kaksi maljaa täynnä sampanjaa. Sohvan edessä pöydällä seisoi kolme pulloa: soternia, lafiittia ja konjakkia — kaikki oikeata jelisejeviläistä ja hyvin kallista. Teepöydän takana istui Aleksandra Semenovna yksinkertaisessa kylläkin, mutta siltä siistissä ja hyvällä aistilla valitussa puvussa. Hän tiesi, mikä hänelle sopi, ja nähtävästi oli siitä ylpeä; tervehtiessään minua nousi hän joltisen juhlallisesti ylös. Tyytyväisyys ja iloisuus päilyi hänen nuorekkailla kasvoillaan. Maslobojev istui puettuna somiin kiinalaisiin tohveleihin, kalliisen kauhtanaan ja puhtaaseen, komeaan paitaan. Paidassa hänellä oli kaikkialla, mihin vain suinkin sopi, muodinmukaisia nappeja. Tukkansa oli voideltu ja muodin mukaisesti kammattu siloiseksi, sivujakaukselle.
Olin niin hämmästynyt, että seisahduin keskelle lattiaa ja katsoin suu auki vuoroin Maslobojeviin, vuoroin Aleksandra Semenovaan, jonka itsetyytyväisyys nousi korkeimmilleen.
— Mitä, Maslobojev, onko sinulla tänään juhlat? kysäsin minä lopulta levottomasti.
— Eikä, sinä olet ainoa vieraamme, vastasi hän juhlallisesti.
— Entäs nämät (viittasin minä ruokapöytiin), näillähän voi ravita kokonaisen rykmentin!
— Ja juottaakin, — pääseikan unehutit: juottaa! lisäsi Maslobojev.
— Onko tämä kaikki yksin minua varten?