— Mitä sinä sillä tiedolla teet? Muuten ehkä sanonkin sinulle sittemmin. Mutta selitäppäs sinä, miksi sinä tulit minun luokseni eilen, vaikka minä olin sanonut sinulle, muistathan, etten minä ole silloin kotona?
— Sitten jälkeenpäin muistin, eilen unehutin. Asiasta todella tahdoin kanssasi puhella, mutta ennen kaikkea täytyi saada Aleksandra Semenovna rauhoittumaan. "Näes", sanoo, "on ihminen, löysi ystävän, mikset kutsu meille?" Jopa, veliseni, minua sinun tähtesi on neljä vuorokautta ripitetty. Pergamootin tähden minulle tietysti toisessa maailmassa annetaan neljäkymmentä syntiä anteeksi, niinpä ajattelinkin, miks'ei viettää iltaa ystävyydessä? Tuumasta toimeen: kirjoitin, että, muka on semmoinen asia, että jollet tule, niin kaikki laivamme hukkuvat.
Pyysin, ettei hän vasta niin tekisi, parasta kun edeltäpäin sanoo asian. Eikä tuo hänen selityksensä minua ollenkaan tyydyttänyt.
— No, mutta miksi sinä äsken minua pakenit? kysäsin.
— Taanoin oli minulla todella asiaa, en tuonkaan vertaa valehtele.
— Eikö se ollut ruhtinaan kanssa?
— Miellyttääkö teitä tee? kysäsi sima äänellä Aleksandra Semenovna.
— Erinomaista, Aleksandra Semenovna, mainiota! En ole vielä koskaan juonut tällaista.
Aleksandra Semenovnan kasvot oikein loistivat tyytyväisyydestä ja hän kiiruhti kaatamaan teetä lisään.
— Ruhtinas! huudahti Maslobojev. — Tuo ruhtinaspa on aika kelmi, suuri veijari … no! Kuules, veliseni, mitä minä sanon sinulle: vaikka minä itse olen hyvä veijari, kainostelisin sittenkin olla hänen nahassaan! Se siitä; suu kiinni! Ainoastaan sen verran minä voin hänestä sanoa.