Maslobojev siristi silmiänsä ja viekkaasti naurahti.
— Eipäs tuollainen aate olisi ollut hullumpi, sanoi hän. — Ei, Vanja, ei se ollut sitä. Ja, no, miksikäs ei tilaisuuden sattuessa kysyäkin; mutta en minä silloin sitä tarkoittanut. Kuules, vanha ystävä, vaikka minä nyt olenkin hyvässä hutikassa, tapani mukaan, muista kumminkin, että pahassa aikeessa ei Filip sinua koskaan petä, pahassa aikeessa, kuule.
— Entä ilman pahaa aikomusta?
— No … ei ilman pahaakaan aikomusta. Mutta jääköön se hitoille, ryypätään, ja sitte puhumme asiasta! Asiahan on joutavanpäiväinen, pitkitti Maslobojev ryypättyään. — Bubnovalla ei ollut mitään oikeutta pitää tuota tyttöä; olen saanut tietää kaikki. Ei siinä ollut minkäänlaista ottotyttäreksi ottamista, tai muuta semmoista. Tytön äiti oli velkaa Bubnovalle, tämäpä ottikin tytön luokseen. Vaikka Bubnova onkin veijari, julmuri, on hän siltä hupakko naikkonen, kuten naiset yleensä. Vainajalla oli hyvä passi; siis kaikki puhdasta ja selvää. Helena voi elää sinun luonasi, vaikka olisikin hyvin hyvä, jos joku perheellinen ja hyvä ihminen ottaisi hänet kasvattaakseen. Mutta nyt toistaiseksi olkoon tyttö luonasi. Ei se mitään tee. Minä sovittelen kaikki sinulle valmiiksi, niin ettei Bubnova uskalla sormellaankaan liikuttaa. Äiti-vainajasta minä en saanut melkein minkäänlaista varmaa tietoa. Hän on jonkun Salzmanin leski.
— Niin on; niin minulle Nellykin sanoi.
— No, se asia on siis lopussa. Ja nytpä, Vanja, alkoi Maslobojev jonkinlaisella juhlallisella äänellä, — minulla on sinulle eräs pieni pyyntö. Täytäthän sinä sen. Kerro minulle mahdollisimman tarkkaan, mimmoisia asioita sinä toimitat, missä käyt, missä viivyt päiväkausin? Vaikka minä osiksi olen kuullutkin ja tiedän, täytyy minun tietää paljon tarkemmin.
Moinen juhlallisuus minua hämmästytti, saattoipa jonkinlaista rauhattomuuttakin mieleeni.
— Miksikä niin? Mitä sinä sillä tiedolla teet? Sinä kyselet niin juhlallisesti…
— No niin, Vanja, pitemmittä puheitta: minä tahdon osottaa sinulle palveluksen. Näes, ystäväiseni, jos minä viekastelisin sinulle, osaisin minä urkkia tiedot ilman juhlallisuuttakin. Sinäpä luulet, että minä viekastelen — äsken mainitsit namusista; kyllä minä ymmärrän tarkoituksesi. Mutta kun minä puhun juhlallisesti, en siis etsi omaa etuani, mutta sinun. Sinä älä siis epäile, vaan puhu suoraan, selvä totuus…
— Millaisesta palveluksesta on puhe? Kuules, Maslobojev, miksikä sinä et tahdo kertoa minulle jotain ruhtinaasta? Minä tarvitsen tietoja hänestä. Sillä tapaa sinä tekisit minulle palveluksen.