— Siellä, ylhäällä … hän istuu … meillä.
— Kuka? Lähtekäämme; lähde minun kanssani.
— En tahdo, en tahdo lähteä! Minä odotan, kunnes hän menee pois … odotan porstuassa … en tahdo.
Nousin ylös huoneeseeni, jokin outo aavistus oli mielessäni, aukasin oven ja näin ruhtinaan. Hän istui pöydän luona ja luki romaania. Siltä ainakin näytti, sillä kirja oli auki.
— Ivan Petrovitsh! huudahti hän iloissaan. — Kuinka iloinen olenkaan, että te viimeinkin tulitte. Olin juuri aikeessa lähteä pois. Toista tuntia jo teitä odotin. Lupasin tänään kreivittären suurimmasta ja hartaimmasta pyynnöstä, että tulen tänä iltana hänen luokseen teidän kanssanne. Hän niin kovin pyysi sitä, hän niin mielellään tahtoisi tutustua teihin. Ja kun te olette minulle luvannut, niin päätin pistäytyä teillä aikasemmin, ennenkuin ehditte minnekään lähteä, ja pyytää teitä keralleni. Ajatelkaas suruani; tulen teille, teidän palvelijanne ilmoittaa, ettette ole kotona. Mikäs neuvoksi! Olin vakuuttanut kunniasanallani, että tulen teidän kanssanne; siksi istuin odottamaan teitä päättäen, että odotan neljännestunnin. Mutta siinä se nyt oli neljännes — aukasin teidän kirjoittamanne romaanin ja unohduinkin sitä lukemaan. Ivan Petrovitsh! Tämähän on täydellisyys! Eihän teitä nyt enää voi ymmärtää! Saittehan minulle kyyneleet silmiin. Minähän itkin, ja minä en itke usein…
— Te siis tahdotte, että minä läksisin? Täytyypä minun sanoa … vaikken ollenkaan ole sitä vastaan, mutta…
— Herran tähden, lähtekää! Mitäpä te minulle teettekään? Minähän odotin teitä puolitoista tuntia! Sen lisäksi on minulla niin kovin, niin kovin paljon teille puhumista, — ymmärrättehän, mistä asiasta? Te tiedätte koko sen asian paremmin, kuin minä… Kenties me voimme jotain päättää, sovimme yhteisesti jostain, miettikääpäs! Herran tähden, älkää kieltäykö.
Ajattelin, että ennen tai myöhemmin minun tulee lähteä. Natasha kylläkin on nyt yksin, hän kaipaa minua, mutta olihan hän itse pyytänyt minua mitä pikemmin tutustumaan Katjaan. Sitä paitsi saattaa Aleshakin olla siellä… Tiesin, ettei Natasha voi saada rauhaa, ennenkuin tuon hänelle tietoja Katjasta, ja päätin siis lähteä. Mutta minua epäilytti Nellyn vuoksi.
— Odottakaa hiukan, virkoin ruhtinaalle ja menin ulos rapuille.
Nelly seisoi siellä pimeässä loukossa.
— Miksi sinä et tahdo tulla sisälle, Nelly? Mitä hän sinulle teki?
Mitä hän sinulle puhui?