— Mistä olisitte kirjoittanut? kysäsin, tahtomattani hymyillen.
— Eipä olisi aihetta puuttunut, vastasi hän totisena. — Vaikkapa siitäkin, että sanooko Alesha totta kertoessaan Natalja Nikolajevnasta, ettei hän pahastu, kun Alesha jättää hänet yksin näin pitkäksi ajaksi? No, saako niin tehdä, kuten Alesha tekee? Sanoppas, miksi sinä nytkin olet täällä, sanoppas?
— Ah, Jumalani, hetihän minä lähden. Sanoinhan, että viivyn täällä vain hetkisen katson teitä kumpaakin, mitenkä te tulette puhelemaan keskenänne, ja sitten lähden sinne.
— Mitäpä siinä on katsottavaa, no, näin me istumme, — näitkös? Ja aina hän on tuollainen, lisäsi Katja hiukan punastuen ja osottaen Aleshaa sormellaan.
— "Yhden minutin, sanoo, yhden minutin vain", mutta itse asiassa istuukin puoliyöhön; sitten onkin jo myöhä. "Hän ei suutu, hän on niin hyvä", kas niin tuumailee Alesha! No, onko se hyvin, onko se kunniallisesti?
— No, ehkä minä sitten lähden, sanoi Alesha valittavalla äänellä, — mutta minä niin mielelläni olisin teidän seurassanne…
— Mitä sinä meidän seurassamme teet? Meidän päinvastoin tulee monesta asiasta saada kahden puhua. Kuuleppas, sinä älä pahastu; se on välttämätöntä, — ymmärrähän se.
— Jos se on välttämätöntä, niin minä ihan paikalla … mitäpäs tässä olisi pahastumista. Poikkean vain pikkusen Levinkan luo ja sieltä kohta samassa Natashan luo. Kuulkaas, Ivan Petrovitsh, jatkoi hän ottaen hattunsa, — tiedättehän, että isäni aikoo kieltäytyä ottamasta rahoja, jotka hän voitti oikeuden käynnissä Ichmeneviä vastaan.
— Tiedän; hän puhui minulle siitä.
— Kuinka jalomielisesti hän siinä menettelee. Nähkääs, Katja ei usko, että hän tekee jalomielisesti. Puhelkaa siitä Katjan kanssa. Jää hyvästi, Katja, äläkä suinkaan epäile, etten minä rakasta Natashaa. Ja minkäpä vuoksi te kaikki tyrkytätte minulle noita ehtoja, soimaatte minua, pidätte minun toimiani silmällä, — aivan kuin olisin valvonnan-alainen! Natasha tietää, että minä rakastan häntä, luottaa minuun, ja minäkin olen varma, että hän luottaa minuun. Minä rakastan häntä ilman ehtoja, ilman minkäänlaisia sitoumuksia. En voi sanoa, miten häntä rakastan. Rakastan vain. Ei olekaan siis mitään syytä tutkistella minua, niinkuin mitäkin syyllistä. Kysy Ivan Petrovitshilta, nyt on hän jo täällä ja hän todistaa sinulle, että Natasha on luulevainen ja hyvin paljon minua rakastaa, mutta hänen rakkaudessaan on paljon egoismia, sillä hän ei halua mitään uhrata minun tähteni.