Huomenna Nelly heräsikin jurona ja suruisena, vastaili minulle vastenmielisesti. Itse hän ei minulle puhunut mitään, näytti kuin olisi ollut vihassa. Huomasin hänen vain silloin tällöin pikimmältään, ikäänkuin salaa, katsahtavan minuun; noissa katseissa oli jotain salaista sydänsurua, vaikka niissä sittenkin piili hellyyttä, jota en katseissaan tavannut silloin, kun hän suoraan silmiini katsoi. Juuri sinä päivänä oikutteli hän lääkärille, kun piti ottaa lääkkeitä; en tiennyt, mitä tästä oli ajateltava.
Nellyn käytös minua kohtaan muuttui kokonaan. Hänen kummalliset päähänpistonsa, oikullisuutensa, jopa joskus vihaa lähentelevä ärtyisyytensä — nuo kaikki jatkuivat siihen päivään saakka, kun hän luotani muutti, aina siihen asti, kun tarinamme sai niin surullisen lopun. Etempänä kerron siitä tarkemmin.
Joskus kumminkin sattui hetkiä, jolloin hän taas jonkin aikaa oli minulle lempeä. Silloin tuntui, ikäänkuin hän olisi kaksinkertaisesti tahtonut korvata kovuutensa; tällöin hän useimmin itki katkerasti. Mutta nuo hetket olivat lyhyet, jälleen vaipui hän entiseen suruunsa ja katsoi taas vihaisesti minuun, tai juonitteli, niinkuin teki lääkärin aikana, tai äkkiä nähtyään, ettei jokin hänen uusi vallattomuutensa minua miellyttänyt, alkoi nauraa ja senjälkeen melkein aina itkeä. Kerran hän riitaantui jo Aleksandra Semenovnankin kanssa ja sanoi hänelle, ettei ota häneltä mitään. Tästä Aleksandra Semenovnan aikana häntä nuhdeltuani hän tulistui ja vastasi vihaisesti, sitte äkkiä vaikeni eikä sitte kahden tunnin aikana lausunut minulle ainoatakaan sanaa, ei tahtonut ottaa ollenkaan lääkkeitä eikä edes tahtonut syödä tai juoda; vain lääkäri-vanhus sai hänet lepytetyksi.
Edellä jo mainitsin, että Nellyn ja lääkärin kesken siitä päivästä alkaen, jolloin hän lopultakin joi lääkkeen, alkoi jokin ihmeellinen sympatia. Nelly kovin mieltyi häneen ja aina tervehti lääkäriä iloisesti hymyillen, vaikka kuinka suruinen olisi ennen hänen tuloaan ollutkaan. Vanhus taas puolestaan alkoi käydä meillä joka päivä, vieläpä toisinaan kaksikin kertaa päivässä, silloinkin vielä, kun Nelly alkoi kävellä ja oli melkein kokonaan parantunut, ja näyttipä, että tyttö lumosi hänet siinä määrin, ettei hän voinut ainoatakaan päivää tulla toimeen kuulematta hänen nauruansa ja pilantekoansa hänen kustannuksellaan, mitkä usein olivat hyvinkin huvittavia. Hän alkoi tuoda muassaan opettavia kuvakirjoja. Ostipa erään semmoisen varta vasten Nellylle. Sitten toi hän namusia, konvehteja sievissä laatikoissa. Tällöin hän tavallisesti astui sisään niin juhlallisesti, kuin olisi ollut nimipäiväsankari, ja Nelly heti arvasi, että ukolla on lahjoja muassa. Lahjaansapa hän ei heti näyttänyt, naureskeli vain veitikkamaisesti, istui Nellyn luo, antoi viittauksia, että jos eräs nuori neiti osasi käyttäytyä hyvästi ja ansaitsi hänen poissa ollessaan kunnioitusta, niin semmoinen nuori neiti on ansainnut hyvän palkinnon. Tällöin hän katsoi Nellyyn niin avomielisesti ja hyväsydämmisesti, että Nelly, vaikka nauroikin hänelle, osoitti katseellaan sydämmellistä, hyväilevää kiintymystä vanhukseen. Lopulta nousi vanhus juhlallisena tuolilta, veti esille konvehtilaatikon ja antaen sen Nellylle aina lausui: "Minun tulevalle ja rakkaalle puolisolleni." Tällöin varmaan oli hän Nellyä onnellisempi.
Sen jälkeen alkoi keskustelu ja aina hän totisena ja vakuuttavasti kehoitti Nellyä hoitamaan terveyttänsä sekä antoi hänelle vakavia lääketieteellisiä neuvoja.
— Kaikkein enimmän täytyy hoitaa terveyttänsä, — lausui hän dogmillisella äänellä — ja ensiksi, sekä pääasiallisesti siksi, että jäisi elämään, ja toiseksi, että aina olisi terve ja siten saavuttaisi onnen elämässä. Jos teillä, rakas lapseni, on jotain suruja, niin unohtakaa ne tai paremmin, koettakaa olla niitä ajattelematta. Jos teillä ei ole mitään suruja, niin … myöskään älkää niitä ajatelko, mutta koettakaa ajatella jotain hauskaa … jotain iloista, leikillistä.
— Mitä leikillistä ja iloista minä ajattelisin? — kysäsi Nelly.
Silloin tuli lääkäri neuvottomaksi.
— No, vaikkapa … jotain viatonta peliä, joka soveltuu teidän ijällenne; tarkkapa … no, jotain nyt semmoista…
— Minä en huoli leikkiä; en pidä leikeistä, — sanoi Nelly. — Minä mieluummin pidän uusista puvuista.