— Minä en olisi häntä jättänyt, mutta…
— Niin, niin, minä pyysin sinua tulemaan. Mutta nyt saat mennä.
— Kyllä minä lähden, mutta en minä vain osaa uskoa sitä todeksi, jota hänestä sanoit.
— Se on siitä syystä, ettei se ole muiden kaltaista. Muistapas hänen elämänsä, harkitse kaikki asianhaarat ja sinä uskot. Hän ei ole kasvanut semmoisissa oloissa, kuin sinä ja minä olemme kasvaneet.
Myöhään sittenkin meni, ennenkun kotiin palasin. Aleksandra Semenovna kertoi minulle että Nelly oli nytkin, kuten tuona iltana, kauan itkenyt, "ja niin itkuunsa nukkuikin", kuten silloinkin.
— Ja nyt minä lähden, Ivan Petrovitsh, niin Filip Filipitshkin käski. Hän, polonen, odottaa minua.
Kiitin häntä ja istuin Nellyn päänpohjiin. Olin hyvin pahoillani, että olin hänet moisena hetkenä jättänyt. Kauan, myöhään puoliyöhön istuin siinä ajatuksissani… Onneton oli aika…
Vaan tahdonpa nyt kertoa, mitä näinä kahtena viikkona oli tapahtunut
V.
Aina siitä illasta saakka jolloin olin ruhtinaan kanssa B:n ravintolassa, olin useita päiviä pelossani Natashan tähden. "Millä uhkasi tuo noiduttu ruhtinas Natashaa ja millä hän tahtoi tytölle kostaa?" — kyselin itseltäni lakkaamatta enkä löytänyt vastausta. Lopulta tulin vakuutetuksi, ettei uhkauksensa ollut tyhjänpäiväinen, ei suottaista kehumista, ja että sillä aikaa, kun Natashan suhde Aleshaan pysyy tällaisena, saattaa ruhtinas valmistaa Natashalle monta katkeruutta. Ruhtinas on niin pikkumainen, kostonhaluinen, vihainen ja harkitsee tarkkaan asiat, ajattelin tällöin. Ei ole toivomistakaan, että hän unohtaisi loukkauksen eikä käyttäisi sopivaa tilaisuutta sitä kostaakseen. Kaikessa tapauksessa oli hän minulle yhden seikan asiassa merkinnyt ja siitä hyvin selvään ajatuksensa ilmaissut: hän vaati, että Natashan ja Aleshan väliset suhteet ovat lopetettavat sekä odotti, että minä valmistaisin Natashan pikaiseen eroon, valmistaisin niin, ettei tulisi mitään "kohtauksia, saarnoja ja schillerimäisyyksiä."