Ichmenev kiiruhti heti kirje kädessä ruhtinaan luo. Ruhtinas ei nytkään ollut kotona; Ichmenev sai palvelijalta tietää, että ruhtinas varmaankin oli mennyt kreivi N:n luokse. Enempää ajattelematta läksi vanhus kreivin asunnolle. Kreivin ovenvartija pysähdytti hänet, kun hän nousi rappuja ylös. Ärtyneenä äärimmäisimpään iski ukko ovenvartijaa kepillä. Samassa otettiin hänet kiinni, vietiin rapuille ja jätettiin poliisille, joka vei hänet poliisikamariin. Asiasta ilmoitettiin kreiville. Kun läsnä oleva ruhtinas selitti äijälle, että vanhus on tuo samainen Ichmenev, sen samaisen Natalia Nikolajevnan isä, (ruhtinas oli jo useasti osottanut "noita palveluksia") niin suurekas kreivi alkoi nauraa ja vaihtoi vihansa armoon; annettiin käsky päästää Ichmenev vapaaksi; mutta vapauttaminen tapahtui vasta kolmantena päivänä, jolloin, varmaankin ruhtinaan tahdon mukaan, sanottiin ukolle, että ruhtinas itse oli pyytänyt kreivin armahtamaan vanhusta.
Ukko palasi kotiin ja oli kuin mielipuoli, heittäytyi vuoteelle ja kokonaisen tunnin makasi liikkumattomana; viimein nousi ylös ja kauhuksi Anna Andrejevnalle sanoi juhlallisesti, että ijäkseen kiroaa tyttärensä ja kieltää häneltä isällisen siunauksensa.
Anna Andrejevna kauhistui tästä, mutta täytyihän ukkoa auttaa ja hän itsekin melkein höperönä hoiti ukkoa koko sen päivän, melkein koko yön, kasteli hänen päätänsä etikalla, muutteli jääpussia. Ukko oli kuumeessa ja houraili. Läksin heiltä kellon kolmatta käydessä yöllä. Aamulla kuitenkin nousi Ichmenev ylös ja samana päivänä tuli luokseni nyt vihdoinkin ottaakseen Nellyn heille. Mutta siitä, mitä silloin tapahtui ukon ja Nellyn välillä, minä jo kerroin ennen; se tapaus lannisti hänet kokonaan. Kotiin tultuaan kävi hän vuoteeseen. Tämä kaikki tapahtui pitkänäperjantaina, kun Katja ja Natasha kohtasivat toisensa, se oli myöskin Aleshan ja Katjan Pietarista lähdön aattopäivä.
Olin läsnä, kun Katja kävi Natashan luona; se tapahtui varhain aamulla ja ennen sitä, kun Ichmenev kävi luonani, sekä ennen Nellyn ensimmäistä karkaamista.
VI.
Tuntia ennen Katjan tuloa tuli Alesha siitä Natashalle ilmoittamaan. Minä taas jouduin sinne samaan aikaan, kun vaunut, joissa Katja ajoi, pysähtyivät portin eteen. Katjan seurassa oli ranskalais-mummo, joka monien pyyntöjen ja epäröimisten jälkeen vihdoin viimeinkin suostui lähtemään Katjan mukaan sekä sitten päästämään Katjan yksin ylös Natashan luo, senkin vain Aleshan seurassa; mummo itse jäi siksi ajaksi vaunuihin. Katja, joka vielä istui vaunuissa, kutsui minut ja pyysi kutsumaan Aleshan. Astuttuani Natashan huoneeseen tapasin hänet sekä Aleshan itkemässä. Kuultuansa, että Katja oli jo saapunut, pyyhki Natasha kyyneleensä, nousi ylös ja asettui levottomana vastapäätä ovea seisomaan. Hän oli tänään pukeutunut kokonaan valkoiseen. Tummanruskea tukkansa oli sileällä kampauksella, niskassa isoon solmuun kierretty. Tämmöinen kampaus minua erittäin miellytti. Huomattuaan minun jääneen huoneeseen pyysi Natasha, että minäkin menisin vierasta vastaan.
— Tähän asti en voinut saada tilaisuutta käydä Natashaa tervehtimässä, puheli minulle Katja rappuja noustessamme.
— Olin mitä tarkimman vartioimisen alaisena. Kokonaista kaksi viikkoa lakkaamatta joka päivä pyysin m:me Albertia, ennenkun nyt vasta suostui. Ja te, Ivan Petrovitsh, miksikä te ette enää kertaakaan meillä käynyt. Minä en voinut teille kirjoittaakaan eikä siihen ollut oikein haluakaan, sillä eihän kirjeessä kumminkaan saa asiaa selitetyksi, ja kuinka suuresti minä kaipasinkaan teitä nähdäkseni… Jumalani, mitenkä sydämmeni nyt lyö…
— Rappuset ovat niin jyrkät, sanoin minä.
— Niin, no … ehkäpä rappusetkin… Mutta sanokaas, kuinka te luulette — eikö Natasha tule olemaan minulle vihainen?