Nelly kertoi ja viehättyi siitä yhä enemmän, oikeinpa puna kohosi hänen vaaleille, sairaille poskilleen.
Hyvin huomasi, että äiti oli useasti kertonut tyttärelleen entisistä onnellisista päivistään, kertonut silloin, kun istuivat kellarikerroksen vuokranurkassa, syleillyt ja suudellut tyttöänsä (se olikin ainoa valopilkku orpo paran ilottomassa elämässä), hyväillyt tyttöänsä ja itkenyt, kuitenkaan aavistamatta, kuinka syvälle kertomuksen painaa tämän sairaloisen herkkään ja varhain kehittyneen sairastavan lapsen sydämmeen.
Mutta nyt Nelly oli, kuin äkkiä olisi luullut liiaksi sanoneensa, katsoi epäluuloisesti meihin ja vaikeni.
Ukko lypisti otsaansa ja alkoi taas pöytää rummuttaa; Anna Andrejevnan silmiin ilmaantui kyynel ja hän pyyhkäsi ääneti sen huiviinsa.
— Äiti tuli tänne hyvin sairaana, jatkoi Nelly hiljaisella äänellä. — Hänen rintansa oli hyvin kipeä. Me etsimme kauan iso-isää emmekä löytäneet; asunnoksemme hyyräsimme kellarikerroksesta ovinurkan.
— Ovinurkassa, sairas ja ovinurkassa! Huudahti Anna Andrejevna.
— Niin … nurkassa … vastasi Nelly. — Äiti oli köyhä. Äiti aina sanoi minulle, ettei ole synti olla köyhä, mutta on synti olla rikas ja tehdä muille vääryyttä … ja että Jumala sen rankaisee, puhui Nelly taas vilkkaasti.
— Kuinka se oli, vuokrasitteko Hirvisaarelta? Tuolta Bubnovaltako? kysäsi ukko minulta jotenkin välinpitämättömän näköisenä. Tuntui, että hän vain sen vuoksi kysyi, kun tuntui oudolta olla vaiti.
— Ei, ei siellä … ensin Meshjanskilla, vastasi Nelly. — Siellä oli hyvin pimeää ja kosteata, — pitkitti Nelly pienen vaitiolon perästä, — ja äitini tuli hyvin sairaaksi, mutta kumminkin vielä jaksoi kävellä. Minä pesin hänelle pyykin, hän vaan itki. Siellä asui myöskin eräs mummo, kapteenin leski, samoin myöskin virkavapaa virkamies, joka aina tuli kotiin humalassa ja joka yö huusi ja rähisi. Minä pelkäsin häntä kovin. Äitini otti minut vuoteelle viereensä ja syleili minua, vaikka itsekin vapisi, kun virkamies huusi ja kiroili. Kerran hän aikoi piestä kapteenin leskeä, vaikka leski olikin jo vanha mummo ja sauvan varassa käveli. Äiti sääli häntä ja kävi puolustamaan; silloin virkamies löi äitiä, ja minä löin virkamiestä…
Nelly pysähtyi. Muistelmat kiihottivat hänen mieltänsä; silmänsä säihkyivät.