Samassa kuului jotenkin ankara ukkosen jyrähdys, sade alkoi järein pisaroin rapisuttaa ruutuihin; huoneessa tuli pimeä. Mummo näytti säikähtävän ja teki ristinmerkin. Kaikki jäimme odottamaan.
— Paikalla menee ohi, lausui Nikolai Sergeitsh katsoen ikkunaan; sitten nousi ja astui edestakasin huoneessa.
Nelly seurasi häntä syrjäkatseellaan. Tyttönen oli kovasti, sairaloisesti kiihoittunut. Minä huomasin sen; hän sen sijaan koetti olla minuun katsomatta.
— No, kuinka sitten kävi? kysyi Nikolai Sergeitsh istuen taasen tuoliinsa.
Nelly katsahti pelokkaasti ympärilleen.
— Etkö sinä sitten enää nähnytkään iso-isääsi?
— Näin…
— Niin, niin! Kerro, kyyhkyläiseni, kerro, ehätti Anna Andrejevna sanomaan.
— Sen jälkeen en kolmeen viikkoon nähnyt isoisääni, pitkitti Nelly, — talvi alkoi jo tulla ja lunta satoi. Kun sitten taas kohtasin iso-isän, siinä entisessä paikassa, tulin hyvin iloiseksi … sillä äiti oli hyvin suruissaan, kun iso-isä ei enää tullut. Kun nyt taas näin iso-isän, juoksin tahallani kadun toiselle puolelle, jotta hän näkisi, että pakenen häntä. Kun katsahdin taakseni, näin hänen kiirehtivän jälkeeni, sitten alkoi hän juosta tavottaakseen minut ja huusi minulle: "Nelly, Nelly!" Asorka juoksi hänen jälestään. Minun tuli sääli ja minä pysähdyin. Hän tuli luokseni, tarttui käteeni ja talutti minua, mutta kun huomasi minun itkevän, pysähtyi, katsoi minuun, kumartui ja suuteli minua. Silloin hän huomasi, että jalassani olivat huonot kengät ja kysyi, eikö minulla ole parempia. Minä silloin heti hyvin sukkelaan sanoin, ettei äidillä ole rahaa ja että isäntäväki meille vain säälistä ruokaa antaa. Iso-isä ei virkkanut mitään, mutta talutti minut kauppatorille ja osti minulle kengät sekä käski minun samassa panna jalkaani, sitten vei minut asuntoonsa Hernekadulle, ensin kävi vielä puodissa, osti piirakan ja kaksi konvehtia, ja sitten kun tulimme hänen huoneeseensa, käski minun syödä piirakan, katsoi, kun minä söin, ja sitten antoi minulle konvehdit. Asorka asetti käpälänsä pöydälle ja pyysi piirakasta, minä annoin, ja iso-isä nauroi. Sitten asetti hän minut viereensä, alkoi silittää päätäni ja kysellä, olenko minä mitä oppinut ja mitä minä tiedän. Minä sanoin hänelle, ja hän käski minun, kun vain sopii, joka päivä kello kolme tulla hänen luokseen ja että hän itse tahtoo opettaa minua. Sitten sanoi hän minulle, että kääntyisin ja katsoisin ikkunaan niin kauan, kunnes hän sanoo, että kääntyisin takaisin. Minä seisoin niin, mutta hiljaa käännyin ja näin, että hän oli ratkonut tyynynsä auki alanurkasta ja otti sieltä neljä ruplaa. Ne otettuansa toi hän ne minulle ja sanoi: "Nämä ovat sinulle yksinäsi". Minä olin jo ottamassa, sitten ajattelin ja sanoin: "jos ne ovat minulle yksinäni, niin en ota niitä". Iso-isä äkkiä suuttui ja sanoi minulle: "no, ota sitten miten tahdot, saat mennä". Minä läksin eikä hän suudellutkaan minua.
Kun tulin kotiin, kerroin kaikki äidille. Äiti tuli yhä sairaammaksi. Kirstuntekijän luona kävi eräs ylioppilas; hän oli äidin lääkärinä ja käski äidin ottamaan lääkkeitä.