Sen jälkeen kävin usein iso-isän luona — äiti käski niin tehdä. Iso-isä osti Uuden Testamentin ja Maantiedon ja alkoi minua opettaa: toisinaan hän kertoi minulle, minkälaisia maita on maanpinnalla ja millaisia ihmisiä niissä asuu, millaisia on meriä, mitä ennen muinoin tapahtui, ja kuinka Kristus antoi kaikille anteeksi. Kun minä jotain kyselin, oli hän hyvillään siitä; sen vuoksi aloinkin minä häneltä useasti kysellä, ja aina hän selitti, Jumalastakin kertoi paljon. Toisinaan emme lukeneet, minä silloin leikin Asorkan kanssa. Asorka rakasti minua ja minä opetin sen hyppäämään kepin yli, iso-isä nauroi ja aina päätäni silitti. Isoisä nauroi hyvin harvoin. Toisinaan puhelee paljon, ja sitten taas äkkiä vaikenee, istuu niinkuin olisi nukkunut, vaikka silmänsä ovatkin auki. Siten istuu hämärään asti ja hämärässä sitten näyttää niin julmalta, vanhalta… Joskus taas, kun tulin luoksensa, istuu hän tuolillaan eikä kuule mitään, Asorkakin makaa hänen edessään. Minä odotan, odotan, rykäsen; iso-isä ei vieläkään huomaa minua. Siten saan lähteä pois. Kotona äiti minua aina odotti; hän makaa, minä kerron hänelle kaikki, kaikki, niin että jo on yö tullut, ja minä yhä vaan kerron ja äiti kuuntelee iso-isästä: mitä hän sinä päivänä teki, mitä kertoi minulle, millaisia kertomuksia ja mitä hän antoi minulle läksyksi. Ja kun kerron Asorkasta, että minä opetin sen hyppäämään kepin yli ja että iso-isä nauroi, niin äkkiä alkaa äitikin nauraa, ja nauraa kauan, nauraa ja iloitsee, käskee kertomaan uudestaan ja sitten alkaa rukoilla. Minä silloin aina ajattelin: miksi äiti niin paljon rakastaa isoisää, mutta iso-isä ei rakasta äitiä. Kun sitten tulin iso-isän luo, aloin tahallani kertoa, kuinka äiti häntä rakastaa. Hän kuunteli vihaisena, kuunteli kumminkin, mutta ei sanaakaan lausunut, silloin minä kysyin, miksi äiti häntä rakastaa ja aina hänestä kysylee, mutta hän ei koskaan kysele äidistä. Iso-isä suuttui ja ajoi minut oven taa; minä seisoin siellä vähän aikaa, hän sitten aukaisi oven ja kutsui minut sisään, yhä oli vihainen eikä virkkanut mitään. Kun sitten luimme uskonoppia, kysyin taas iso-isältä: miksi Jesus Kristus sanoo: "rakastakaa toinen toistanne ja antakaa vääryydet anteeksi", mutta hän ei tahdo antaa äidille anteeksi? Silloin hyppäsi hän ylös ja kiljasi, että äiti minua opetti noin sanomaan, ajoi minut taas pois ja sanoi, etten saisi enää hänen luokseen tulla. Minä sanoin, etten haluakaan tulla enkä tulekaan… Sen jälkeen muutti iso-isä toiseen asuntoon…
— Minä sanoin, että sade menee pian ohi, nyt se jo menikin, aurinko jo paistaa … katsos, Vanja, sanoi Nikolai Sergeitsh kääntyen ikkunaan.
Anna Andrejevna katsahti häneen neuvottomana ja nyt äkkiä välähti viha ja harmi tämän hiljaisen ja aran mummon silmistä. Ääneti tarttui hän Nellyn käteen ja asetti hänet omalle polvelleen istumaan.
— Kerro minulle, enkelini, minä tahdon sinua kuulla, lausui mummo.
— Olkoot ne, joilla on kova sydän…
Hän ei sanonut lausettaan loppuun vaan puhkesi itkuun. Nelly katsahti kysyvästi minuun neuvottomana ja ikäänkuin peloissaan. Nikolai Sergeitsh katsoi minuun, kohautti hiukan olkapäitään ja samassa kääntyi meistä poispäin.
— Pitkitä kertomustasi, Nelly, sanoin minä.
— Kolmeen päivään en käynyt iso-isän luona, alotti taas Nelly, — ja sillä ajalla muuttui äiti vieläkin heikommaksi. Rahat olivat meiltä loppuneet, ei ollut, millä ostaa lääkettä, emmekä me syöneetkään mitään, sillä isäntäväellä ei niinikään mitään ollut, ja he alkoivat meitä soimata, että me elämme heidän kustannuksellaan. Silloin minä kolmannen päivän aamuna nousin ylös ja aloin pukeutua. Äiti kysyi, mihin menen. Minä vastasin: menen iso-isän luo, pyydän häneltä rahaa; äiti tuli hyville mielin, sillä minä olin jo kertonut äidille kaikki, kuinka iso-isä ajoi minut pois, jonka tähden olin äidille sanonutkin, etten tahdo enää mennä iso-isän luo, vaikka äiti olikin itkenyt ja pyytänyt minua menemään. Tultuani iso-isän asunnolle sainkin kuulla, että hän oli muuttanut pois; läksin etsimään hänen uutta asuntoansa. Löydettyäni sen ja hänet tavattuani hypähti hän pystyyn, hyökkäsi vastaani ja polki jalkaa. Minä heti sanoin hänelle, että äiti on hyvin kipeä, että lääkkeisiin tarvitaan rahaa, viisikymmentä kopekkaa, eikä meillä ole mitään syötävää.
Iso-isä alkoi huutaa, työnsi minut rapuille ja pani jälkeeni oven säppiin. Mutta kun hän työnsi minua ulos, sanoin minä hänelle, että istun rapuille ja en lähde siitä ennen, kun hän antaa rahaa. Niin istuin siinä rapuilla. Vähän ajan kuluttua aukasi hän oven ja näki minut rapuilla istumassa ja sitten taas sulki oven. Kului nyt pitkä aika; taas hän aukasi, taas näki minut ja taas sulki oven. Sitten vielä useasti aukasi oven ja katsoi. Viimein tuli hän huoneestaan Asorkan kanssa, lukitsi oven ja meni ohitseni kadulle eikä minulle virkkanut sanaakaan. Minäkään en virkkanut mitään, jäin siihen istumaan ja istuin niin iltahämäriin.
— Kyyhkyläiseni, olihan siinä kylmä olla, rapuilla istua kylmässä! huudahti Anna Andrejevna.
— Minulla oli päällysnuttu yllä, vastasi Nelly.