— Vaikkapa päällysnuttu … kyyhkyläiseni, kuinka paljon oletkaan saanut kärsiä! Mitäs hän, iso-isäsi?
Nellyn huulet alkoivat väristä, mutta hän ponnisteli vastaan ja jaksoi pidättää kyyneleensä.
— Oli jo aivan pimeä kun hän tuli, sattui minuun ja ärjäsi: ken siinä? Minä sanoin, että se olen minä. Hän varmaan luuli minun jo aikaa sitten lähteneen; mutta nähtyään minun vielä olevan siinä, kummastui kovin ja seisoi kauan edessäni. Äkkiä iski kepillään astuimeen, nousi kiireesti ylös, aukasi ovensa ja vähän ajan kuluttua toi minulle kuparisia viiden kopekan rahoja ja heitti ne rapuille. "Siinä on sinulle, ota, siinä ovat kaikki rahani, ja sano äidillesi, että minä kiroon hänet," ärjäsi iso-isä ja paiskasi ovensa kiinni. Viisikopekkaiset vierivät rapuilla. Aloin koota rahoja, iso-isä varmaankin muisti heittäneensä rahat rapuille ja että minun on pimeässä vaikea niitä löytää, aukasi oven ja toi kynttilän, jonka valossa minä ne pian löysin ja korjasin. Iso-isä korjasi avukseni ja sanoi minulle, että niitä piti olla seitsemänkymmentä kopekkaa; sitten hän taas meni pois. Kotiin tultuani annoin rahat äidille ja kerroin hänelle kaikki; äiti tuli taas sairaammaksi, minäkin tulin kipeäksi, olin kipeä koko yön ja seuraavan päivän, mutta aina vain ajattelin yhtä asiaa, sillä olin vihastunut iso-isälle, ja kun äiti nukkui, menin ulos iso-isän asunnon eteen mennäkseni, mutta pysähdyin ennen jo sillalle seisomaan. Siitä meni ohi tuo…
— Tuo oli Archipov, sanoin minä selitykseksi, — sama mies, josta minä teille, Nikolai Sergeitsh, puhuin; joka kauppiaan kera oli Bubnovalla ja jota siellä piestiin. Nelly kohtasi hänet ensi kerran sillalla… Jatka, Nelly.
— Minä pysähdytin hänet ja pyysin rahaa, yhden ruplan. Hän katsoi minuun ja sanoi: "yksi ruplako?" Minä vastasin: "niin". Hän alkoi nauraa ja sanoi: lähde kanssani. En tiennyt, lähteäkö vai ei; silloin tuli siihen eräs vanha herra kultasankaset lasit silmillä; hän oli kuullut minun anoneen ruplaa, kumartui puoleeni ja kysyi, miksikä minä tahdon nimenomaan yhden ruplan. Minä sanoin, että äiti on kipeä ja sen verran tarvitaan lääkkeisiin. Hän tiedusti, missä me asumme, kirjoitti sen muistiin ja antoi minulle ruplan setelin. Mutta tuo nähtyään lasisilmäisen herran meni pois eikä enää kutsunut minua mukaansa. Minä menin puotiin ja vaihdoin setelin pieniksi rahoiksi; kolmekymmentä kopekkaa kääräsin paperiin äitiä varten, mutta seitsemänkymmentä kopekkaa puristin niin kouraani ja menin iso-isän asunnolle. Sinne päästyäni aukasin oven, pysähdyin kynnykselle, heilahutin kättäni ja niin kaikesta voimasta viskasin rahat, jotka vierivät pitkin lattiaa. "Siinä ovat rahanne!" sanoin hänelle. — "En huoli teiltä niitä äidille, sillä te kiroatte hänet", paiskasin oven kiinni ja juoksin pois.
Nellyn silmät säihkyivät ja naivin uhittelevasti katsahti hän Nikolai
Sergeitshiin.
— Se oli oikein, sanoi Anna Andrejevna katsomatta Nikolai Sergeitshiin, puristaen Nellyä itseensä. — Niin hänelle pitikin; iso-isäsi oli paha ja kovasydämminen…
— Hm! murahti Nikolai Sergeitsh.
— Kuinkas sitten? kyseli Anna Andrejevna.
— En enää mennyt iso-isän luo eikä hänkään tullut minun luokseni, vastasi Nelly.